Verhoa vessan ikkunaan virkaten

Löysin kivan mallin vanhasta kirpparilta pilkkahinnalla myydystä käsityölehdestä. Lehdessä oli useampikin virkkausmalli, mitkä viehätti, niin se päätyi kassan kautta kotiin.

Sitten muutamaa viikkoa myöhemmin uudelleen lehteä kotona selatessa muistin Kummitytön äidin. Siitä, kun hän on puhunut haluavansa vessan pikkuikkunaan virkatun verhon, koko sen 40 x 40 senttiä, noin. Malleja tai ohjeita hän oli joitain löytänyt ja jo esitellytkin minulle.

Kun mallin olin lehdestä päättänyt, muistin itselläni olevan varastossa joskus ostettua 6-säikeistä kalalankaa. Luonnonväristä. Siitä se sitten lähti samointein alkuun, kakkosen koukulla, ilman mallitilkkua, tietenkin (nolo?). Olin jo mallia kolmanneksen verran tehnyt, kun olin sitä mieltä ettei työn jälki miellytä minua. Ketjusilmukat näyttivät liian löysiltä ja ruudut olivat ihan lintallaan... - Ei hyvä, ei tohdi sanoa, että ite tein. Siis purkuun...

Kätköistäni kaivoin 1,5 koon koukun. Iskemättömästä pakkauksesta keväisen Tallinnan tuliaiseni, ihan itselleni. Sellainen ergonominen, hyvin suunniteltu kapistus, mistä saa hyvän ja napakan otteen, eikä sillä koukutellessa taida rannekaan väsyä, kuten perinteisen koukun kanssa toisinaan tahtoo käydä. Siis operaatio "uusi aloitus" samalla ohjeella. Lähtö vaikuttikin heti melko hyvälle. Mistä luonnollisesti innostuin lisää ja sainkin nopeasti tämän tuotoksen jo puolivälin paikkeille, kun sitten jo tohdin kertoa kummitytön äidille, että tulossa olisi, jos vaan välttää.

Kuitenkin edelleen pulma oli ilmeinen. Pulma tai ongelma, siis se, miten ruudut saisi venymään korkeutta. Ilman pingotustakin. Siihenhän minä Kummitytön äidiltä jo apuja kyselinkin. Saman kysymyksen lähetin esitin myös toiselle käsitöitä harrastavalle Ystävälleni, joka sitten ehdotti pitkiä pylväitä pylväiden sijaan. Tekele kuitenkin jäi hetkeksi ns. vaiheeseen.

Siitä muutamaa päivää myöhemmin, käydessäni Kummityttöä perheineen tervehtimässä, pääsin tuohon asti aikaansaamaani tuotosta esittelemään Kummitytön äidille. Tuotos oli mittaamatta, tietenkin. Ei se haitannut, sillä innolla mallasimme tekosta tulevaan käyttöpaikkaan ja leveys vaikuttikin vallan passelille ja hyvälle. Ruudut tosin eivät edelleenkään aivan minua miellyttäneet ja tuntuikin, että verho jää ns. matalaksi, kun mallikerta on valmis.

Testasimme Kummitytön äidin kanssa vähän pätkää niillä pitkillä pylväilläkin, mutta niiden jälki ei miellyttänyt meidän kummankaan silmää. Lehden kuvaa yhdessä katselimme, ja aavistuksen geometrinen lehdykkä- tai kukkamalli kuitenkin viehätti tulevaa saajaansa sen verran, joten minä reippaana lupasinkin, että teen sen aloituksen vielä uudelleen. Tämä siksi, että yllättäen keksin voivani lisätä pari tyhjää verkkokerrosta alkuun, ja sama sitten loppuun, josko sitten lopputulema olisi enemmän nelikulmio. Loppu sitten hoidetaan tavalla tai toisella pingottaen, jotta aikaan saadaan neliö.

Siellä sitten Kummitytön veljiä nrot 1 ja 2 viihdyttäessäni ja samalla Anoppikokelaalle kännykkään puhuessani tosiaan purkasin toistamiseen siihen astisen aikaansaannokseni. Kummitytön äiti piti minua hulluna. Tai hymyillen hän sen sanoi. Totesin takaisin, että ei minun luonteellani sitä hän voi kenellekään esitellä minun tekemänäni, jos lopputulema ei miellytä edes itseänikään.

Palasin kotiin ja niin sitten saman vierailupäivän iltana vielä kaksi kertaa virkkasin aloitusketjun silmukat ja tästä toisesta kerrasta operaatio "vielä kerran uudelleen aloitus". Siitä on nyt noin viikko aikaa. Työ on puolivälin paikkeilla ja on tarkoitus saada jatkettua projektia. Muutamana päivänä vaan ei ole ehtinyt. En vieläkään ole satavarma siitä, että onko lopputulemana vieläkään sitä mitä haen, mutta väittäisin, että tähän asti yritys on ainakin ollut kova! Jollain lailla uskon, että tämä työ tulee vielä valmistumaankin. Kenties siis ehtii vaikka jo ensi viikolle...


edit: kuva 19.9. valmistuneesta verhosta ennen pingotusta lisätty 24.9.2014 / liekki