Miten haasteellista onkaan tämän päivän työnhaku. Nyt sen ihan omasta kokemuksesta taas muistan, tai tajuan. Ensinnäkin siksi, että täällä Suomen kolkassa, missä asun, työpaikkoja (julkisessa haussa) ei vaan kovin montaa ole minun alaani edustavalle ihmiselle. Toisekseen, sitten kun on, niin sitten hakijoita yhtä paikkaa kohti on helposti sen parisensataa... - Huoh! Parisensataa!
Sitten kun mietin itse työnhakua, niin mistä sitten aina nousee se vaatimattomuus. Siis tarkoitan sitä, kun työnhakuilmoitusta lukiessa tyypillisen naisihmisen tapaan katson kauhulla pätevyysvaatimuksia, tai työnantajan odotuksia / toiveita paikkaan valittavalta, niin mietin vain sitä, että en ole sitä, enkä tätäkään ja enkä tosiaan omaa tuotakaan ominaisuutta. Muistamatta ollenkaan sitä, mitä kaikkea sitä, tätä ja tuotakin voinkin olla. Siis : Hyvä Nainen, pois turha vaatimattomuus! Hakeehan ne miehetkin, etenkin jos paikka yhtään vaikuttaa kiinnostavalta.
Kun viimein päätän uskaltaa hakea jotain ilmoitettua paikkaa, niin sittenhän se vasta alkaakin se hakemisen vaikeus. Miten voinkaan sanoja saada kääntymään erilaisiin asentoihin ja asanoihin. Mistä aina löydänkin ne kaikkein monimutkaisimmat lauserakenteet. Sanojen loppupäätteet. Kummalliset tilkesanat. Rukkaan ja puserran, vuodatan verta, hikeä ja kyyneleitä. Eikä siltikään lopputulema miellytä ja kuulosta siltä, miltä sen ns. pitäisi. Ainakaan ja etenkään omasta mielestä. - Argh!
Tai entäpä jos sittenkin vain päätän käyttää sitä vanhaa tuttua ja turvallista hakemuspohjaa. Aina kun ei vaan irtoa! - Ei kait hyvä sekään. Sikäli kun uravalmentajia on uskominen, hakemuksen kait pitäisi olla haettavan paikan mukaan. Sama CV:n kanssa. Niin ne sanovat. Entäpä osaako joku kertoa, miten pitkä sitten on ns. oikean mittainen hakemus ja ansioluettelo? - Minä en ainakaan.
Näillä tuotoksilla sitten tulisi erottua kanssahakijoistani. - Joopa! Miten voin olla persoonallinen ja omintakeinen, menettämättä katu-uskottavuuttani ja olla vaikuttamatta yli-ihmiselle. Että hakemus ja CV tosiaan olisivat minua, omaa itseäni ja kertoisivat minusta. Ei kait siis sen pitäisi olla rakettitiedettä, kun aiheena ja kuvauksen ja kerronnan kohteena on oma itse.
Tai sitten jos se nimenomaan onkin vaikeaa juuri siksi. Josko en tunnekaan itseäni riittävästi. Tunnista omia vahvuuksiani tai persoonani lonkeroita ja ulottuvuuksia. Olisiko nyt aika tutustua? Kaiken lisäksi muutenkin meille suomalaisille tuntuu olevan vaikea avata itseään. Se vaatimattomuus iskee jälleen! - Miksi?
Paljon on mietintää ja kysymyksiä näissä. Eikä vastauksia. - Ainakaan työnantajilta.
Sillä onpa tämäkin koettu (vieläpä useamman kerran), että olen hakenut ja mielestäni ihan hyvälläkin hakemuksella. Sitten ei vaan työnantajasta kuulu mitään. Edes siinä vaiheessa, kun rekrytointi on maalissa ja hakijoiden joukosta löydetty toivottu työntekijä. Eli missä on alkeellisimmat käytöstavat? "Kiitos hakemuksestanne ja mielenkiinnostanne paikkaamme x ja yritystämme x kohtaan." Valitettavan usein tuntuu tämä työnantajilta unohtuvan. Melko ikävää ja todellakin huonoa mainosta ko. tahosta. - Pitäkää tunkkinne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti