Vietin viikonlopun Helsingissä Ystäväni luona. Pitkästä aikaa matkustin
junalla. Myös yksin. Olin melkein kauhuissani, kuinka kovaa junaa ajavat, lähes
200 km / tunnissa. Ja oli kuitenkin vain IC-juna, eikä Pendolino. Yllätyin myös
siitä, miten Kerava-Lahti oikorata todellakin oikoo matkanteossa. Ei tarvinnut
vaihtaa junaa välillä, kun täältä kolkasta maata matkusti "isolle
kirkolle", tai sieltä tänne. Aikaakin meni huomattavasti vähemmän kuin
ennen. Istuin paluumatkalla tasan 1 h 20 min junassa. Mielestäni varsin kohtuullinen
aika ja matkantekokin suhteellisen huoletonta. Melko jouhevaa siis.
Kävin jo ajattelemaan millaista olisi istua työmatkoja junassa.
Nykytekniikka kannettavine ja älykkäine laitteineen on muuttanut asioita ja
työntekoa paljon. Eli jotain työtä pystyisi junassakin tekemään. Toki 1 h 20
min yhteen suuntaan on sama tuplana jos työpäivää ajatellaan ja se on melko
paljon, vaikka pitäisi työstään. Jos tämän työpäivän kertoo viidellä, niin
sitten aika on jo huomattavan paljon. - Mutta entäpä jos tosiaan pitäisi
työstään? - Tai entäpä jos työ olisi sellaista, että se mahdollistaisi etätyön
tekemisen yhtenä päivänä, tai jopa parina päivänä viikossa? - Hmm...
Näin Ystäväni söpöisen pienen(?) kodin ensimmäistä kertaa. Täytyy sanoa,
että se oli kodikas kaikkine 26 neliöineen. Neliöitään tilavampi ja oikein
kompakti. Munkkivuori alueena oli jotain sellaista, että tuli tunne, että se
oli aikaa, kun talot olivat vielä taloja. Jos asuisin kerrostalossa, haluaisin
nimenomaan sitä 50- ja/tai 60-luvun henkeä. Ystäväni omaa myös silmää kaikelle
kauniille ja yksityiskohdille sisustuksessa, niin mikäpä siinä, eli viihdyin.
Meillä oli ihan mukavaa ja sovussa elelimme sen pari päivää, mitä yhdessä
vietimme. Tosin lauantai-päivä ja sunnuntai ennen paluumatkaa vierähtivät
pitkälti kaupungissa, joten emme me pelkästään hänen kodissaan istuneet.
Kelit tosiaan suosivat reissussa ollessa. Oli suorastaan kesäisen lämmintä ja aurinkoista. Vaikkakin varjoisissa paikoissa olikin viileämpää ja kosteampaa, silti säät hellivät meitä. Helsinki näytti siis parhaat kasvonsa. Kun vielä seurana oli hyvä Ystävä, niin voi jo sanoa, että minä oikeasti viihdyin. Paljon näimme ja koimme, vaikka sitten kuitenkaan emme ehtineet paljoakaan. Sama siis uusiksi, näin toisillemme lupasimme, kun lähdin paluumatkalle kotiin.
Kiitos ja vilkutus :) Ystävälleni, jos tämä teksti ikinä päätyy
luettavaksesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti