Uusi vuosi, entiset kujeet. - Vai? Nyt vuoden vaihtuessa käynnistyi
jo viides kuukausi työttömänä. Eikä muutosta tällä rintamalla, ainakaan tällä
hetkellä. Haettavia paikkoja ollut muutamia. Hakemuksia tullut laitettua vähän
enemmän, nytkin muutama hakemus ns. käsittelyssä työnantajilla. Mutta: ei
ainuttakaan haastattelukutsua. Kummallisen hiljaista ollut myös vastauksien
saamisessa viimeisimmistä haetuista työpaikoista. Siis se "kiitos
mielenkiinnosta". - Eipä voi kun hämmästellä!
Hainkin sitten joulukuussa myös yhteen työvoimapoliittiseen
koulutukseen Päijät-Hämeen suuntaan. Tuo koulutus kun tuntuikin vähän ns.
omalta vaihtoehdolta. Perusteluita hakemukseen sainkin kasaan mielestäni helposti
ja laitoin toiseksi viimeisenä hakupäivänä hakemuksen sähköisesti matkaan.
Haastattelukutsun sain pari päivää myöhemmin, mikä ei toisaalta yllättänyt,
mutta toisaalta hupsua, kun hakuilmoituksessa oli, että tarvittaessa
haastattelevat. Nyt sitten oli tarve ja ajelin sen tiimoilta Lahdessa ja
takaisin.
Itse haastattelua en oikein osannut jännittää. Vähän
asenteella "onhan nyt yritetty tätäkin" menin sovittuun aikaan Hämeen
TE-toimistolle. Vastassa oli kaksi haastattelijaa, mikä yllätti. Itse
haastattelu sujui mielestäni hyvin ja vartti siinä meni jouhevasti
keskustellen. Mietinkin sen jälkeen, että olinkohan ns. vähän turhan rento. Tosin
jälkeenpäin tuntui myös helpottavalta, jopa vapautuneelta, kun se oli ohitse.
Toivotinkin jopa tsemppiä minun jälkeeni haastateltavalle naiselle...
Nyt näyttää siltä, että minut hyväksyttiin ko. koulutukseen.
Neljäksi viikoksi siis, helmikuussa, tiedossa siis jotain tekemistä ja mielen
virkistystä. Ajattelin tämän ajan osittain viettää Äitini luona, ettei tarvitse
joka päivä ajaa. Hän vaikutti myöntyvältä asiassa, joten yöpaikka järjestynee,
jos alkaa ajaminen kylläännyttää. Hyvä niin, koska kelejä ei voi tietää
etukäteen.
Tuo koulutus taitaa tulla nyt aika hyvään kohtaan elämässä.
Luulen, että Mieheke on jo vähän kyllästynyt tähän minun omaan aikaani.
Hänellä, raukalla, kun on melkoisen kiireistä ja hektistä työelämässä. Joskus
hän maalaa ikäviä näkymiä tästä talouden tilanteesta ja siitä, miten olen jo
vanha työmarkkinoille. Tavallaan hän on aivan oikeassa, mutta yritän silti olla
ärsyyntymättä ja pahoittamatta mieltäni, kun hän alkaa aihetta käsitellä. Ehkä
häntä ahdistaa. Toisaalta luulen hänen painiskelevan omien ajatuksiensa kanssa.
Eihän se varmaa ole hänenkään tilanteensa. Se nimittäin voi muuttua parin
vuoden sisään.
Toki, voihan se olla, että oma tilanteeni huononee työttömien
kuukausien seuratessa toisiaan. Silti koen, että mitä tässä kohtaa hyödyttää
harmistus tai katkeruus. En myöskään halua kokea häpeää tästä tilanteestani. Yritänkin
siis olla pääosan aikaa hyvällä mielellä ja voivottelematta liikaa. Tosin
myönnän, että lähes joka kerran, kun soitellaan tai tavataan Ystävieni kanssa,
samalla käymme läpi työnhakuani. Onneksi he jaksavat, ainakin vielä
toistaiseksi, kuunnella ajatuksiani ja tsempata eteenpäin. Kaunis kiitos siis
tukiverkostolleni, olette tärkeitä! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti