Hei, meillä leivotaan!

Hei, meillä leivotaan! Juu... Olen nyt innostunut leipomaan sämpylöitä. Mikäs sen parempaa leipää, kuin tuoreet sämpylät. Tai no...mutta kyllä te, fiksut lukijani, ymmärsitte idean. Kun ei tuo nyt niin suuri vaiva ole niitä pyöräyttää. Varsinaista "taikinaterapiaa", aina palkitsevaa ja maistuvaa lopputulos.

Sämpylät ovat mielestäni joskus mukavampia leipoa kuin pullat. Syystä että, kun taikinassa saa vähän soveltaa ja tehdä kaikenlaisia sekoituksia. Jauhoja ja jauhosekoituksia ensinnäkin on erilaisia ja erihintaisia markkinoilla. Lisäväriä ja -makua saa lisäämällä hiutaleita ja leseitä, sekä siemeniä (tai siemensekoituksia) ja kasviksia tai juureksia, ehkä juustoakin. Mahdollisuuksia on valtavan paljon ja sitten aina vähän yllätys, millainen sekoitus tällä kertaa tulikaan valmiiseen tuotokseen...

Muutama viikko sitten tein edellisen kerran kasvisten keitinliemestä ja Myllärin Hurjan viljaisesta sämpylä- ja pienestä määrästä vehnäjauhoja, taisinpa silloinkin lisätä auringonkukansiemeniä. Tänään tein vesipohjaisen taikinan, mihin lisäsin hienoa raastettua porkkanaa, kaurahiutaleita ja -leseitä, sekä auringonkukansiemeniä ja vähän hunajaa. Jauhot olivat tälläkertaa valitettavasti vehnää (unohdin ostaa viime kerran jälkeen lisää sämpyläjauhoja), mutta silti...hyviä tuli. Äsken jo maistoin! Laitan alle pienen kuvakattauksen sämpylöiden vaiheista, josko innostuisitte myös tekemään.

Tänään kävin myös ostoksilla Prismassa. Niinhän siinä sitten kävi, että nyt minulla on Lahtisen huopatehtaan tossut, eli huopaset, tai nullit, tai teroset, tai mitkä lie, miten kukin näitä kutsuukaan... Aiemmin olin haaveillut varrellisista huopikkaista, missä on karvaa varrensuussa. Ne ovat vaan aika kalliita ja olen jättänyt ostamatta. Nyt nämä sulokaiset (ja ainokaiset, mitä jäljellä) suorastaan odottivat minua. Siis koko oli oikea (38), ja väriltään nämä ovat hyvät peruspunaiset. Pohjissa on kumia. Se, mikä erityisesti lämmitti mieltä, että tuotteessa oli etiketit "Tehty Suomessa" ja hintalapussa - 50 %. Hintaa näille siis jäi vajaa 17,50 euroa! Luulen, että nuo saattaisivat pikkupakkasella toimia ulkonakin, vaikka kanta on madallettu. Koska kokohan on kotimaisesti reilu 38, eli lesti on sellainen, että näitä käyttäessä jalkaan voi myös laittaa lisäksi paksummat, tai jopa villasukat. Hassua, mutta olen jotenkin niin iloinen noista! On melkein olo, että olkoon vaan talvi. Pysytään kuitenkin tiellä ja pystyssä pyryssä nyt viikonloppuna ja alkuviikosta, eikös.

Pakkasesta pakkaseen ja takaisin

Pakkaspäivistä on jotain iloa ja hyötyä kotoisiin puuhasteluihin. Nyt tällä viikolla on ollut muutamana päivänä ja yönä jo sen verran miinusasteita, että voi sanoa olevan talvi. Tiettävästi tosin kelit tulevat lauhtumaan viikonloppua kohti. Eikä tietoa, koska seuraavan kerran on yli kymmenen pakkasastetta päiväaikaan. Luulen helmikuun osaltani menevän koulutuksen tiimiolla, etten ehdi tätä ajatella, joten nyt pakkaskirpeänä torstaina oli hyvä ajoittaa projekti, mikä ei aina ihan innosta, tai ainakaan ole minun suosikkikotityöni, vaikkakin palkitsevaa onkin lopputulos.

Oli siis hyvä syy tänään jäädä kotiin, kun ei ole mitään pakkoa lähteä ulos muuta kuin ns. välttämättömimmän verran. Eli aamusella hain päivän lehden postilaatikostani, eipä tarvinnut lähteä kirjastoon sitä lukemaan. Kiitos vain kuukauden mittaisen ilmaisjakson tilaajalle! Tästä on ollut iloa. Sitten laitoin kahvit porisemaan ja pikaisesti tyhjensin pakastimen sisällön heivatakseni ne ulos noin viidentoista asteen pakkaseen. Siitä siis käynnistyi useamman tunnin projekti pakastimen sulatus.

Pakasteita pakkasilmaan pakatessa tein samalla pikaisen inventoinnin siellä olevista ruokatarvikkeista. Aika paljon pakastekasvissekoituksia erilaisissa muodoissa, paria laatua perunapakasteita, pinaattia, myös pinaattikeittoa, marjoja (lähinnä mustikkaa ja puolukkaa), omenatuoremehua, yksi omenasoserasia, pari pikkupussia toissa syksyn sieniä (nämä pitäisi käyttää lähiaikoina pois), voitaikinalevyjä, valmista ruispohjaista piirakkataikinaa, leipää, sämpylöitä, pari annosta loppusyksynä tehtyä kaalilaatikkoa, löytyipä myös jäätelökakku (pullaa en ole näemmä leiponut aikoihin...). Eli melko paljon ravinnoksi kelpaavaa.

Käyttökelpoisten ruokatarvikkeiden lisäksi inventointi tietysti aiheutti myös pienen määrän ruokajätettä, häpeällistä. Harmittaa, kun aina käy näin. Pois heitin pari loppukesästä pakastettua leipää (eihän ne kuukausitolkulla säily), parhaat päivänsä nähneitä wok-vihanneksia (olisin juuri ja juuri ehkä saattanut käyttää), sekä päiväyksensä ohittaneita voitaikinalevyjä. Löysin myös yhden valmiin Saarioisten lasagnen, minkä olen syksyllä tarjouksesta ostanut, työntänyt pakastimeen, ja unohtanut sinne. En enää halunnut sitä syödä, joten päätin heittää pois. En siis onneksi ihan järkyttäviä yllätyksiä kätköistäni löytänyt. Mielestäni pakastinkaan ei ollut niin isosti jäässä, mitä pelkäsin. Olinhan sen toki viime vuonna joskus talviviikonloppuna sulattanut edellisen kerran. Mutta tämän asunnon jääkaappi-pakastin on vanha ja luulen sen olevan aika energiasyöppö.

Sulamaan otin omenatuoremehua, raparperin paloja, kaalilaatikkoa, pienen määrän puolukkaa, katkarapuja sekä pari viikkoa sitten leivottuja sämpylöitä. Näin siis pakastinta samalla hyödyntäen sain tämän ja huomisen päivän sapuskat kasaan. Eipä tarvinnut siis edes lähikauppaankaan näin pakkasella lähteä. Jee! Huomenna on kaalilaatikkopäivä ja puolukkaa kyytipojaksi.

Kun sain pakasteet ulos pakkaseen ja ns. jätteet roskiin, kiiruhdin takaisin sisälle ja kuukauden aikana jaetuilla lehdillä, mitkä eivät ole vielä paperinkeräykseen päätyneet, vuoraamaan pakastimen edustan ja virittämään aukon alle sulamisvedenkeruuastian. Sitten rauhassa päivän lehden keralla sain kahvit juotua ja aamupalan syötyä, minkä jälkeen laitoin pari kuumavesiastiaa pakastimen uumeniin sulamista jouduttamaan. Vaan aikaahan tuossa meni, että se oli sula. Jääkaappi kun oli kokoajan päällä. Aina välillä vaihdoin vesiastiaan kuumaa vettä ja pyyhin sulaneita vesiä pois. Väliajalla oli hyvää aikaa puhdistaa korit, tiivisteet ja sisä- sekä ulkopinnat.

Sulatuksen valmistuttua nopeasti pyyhin vielä sisäpintoja puhdistusaineella ja samointein jatkoin heti jäähdytyksellä. Aikaahan sitä saa menemään siinäkin, että asteet ovat siinä pisteessä, että saa pakata säilytettävät pakasteet takaisin koreihin ja kylmään. Onneksi ulkona on koko päivän ollut yli kymmenen pakkasastetta, niin ei haittaa, että pakastimen jäädytys vie aikaa. Ainut, että tekijää ja odottajaa saattaa uhata kyllästyminen. Tosin itse käytin joutoajan sukan loppuunneulomiseen ja raparperikiisselin valmistukseen. Sain myös selattua netissä useamman sata kappaletta Oikotie.fi:n portaalista löytyvää työpaikkaa (huoh!) ja kirjoitettua tämän blogipäivityksen, minkä julkaisen sitten myöhemmin illalla. Aionpa vielä ehtiä illalla Miehekkeen keralla lenkille ulos pakkaseen, ettei mene ihan kotoiluksi...  ;)

Kirpparikiertelyä

Halusin jakaa pari kuvaa ja niiden avulla kertoilla parista kirpparilöydöstäni. Sitä aihetta en ole paljoakaan tässä blogissa käsitellyt. Toki edelleen käyn kirppiksillä. Kotikulmilla Fida-kirppiksen hinnat ovat selvästi nousseet, olen havainnut. Viikonloppuna siellä olisi ollut kaikki - 50 %, mutta en käynyt silloin. Myös itsepalvelukirppikset täällä kotosalla ovat saaneet osaltani olla melko rauhassa, mutta nyt viime sunnuntaina kävimme Ystäväni kanssa pyörähtämässä parisen vuotta palvelleella kirppiksellä, mikä sijaitsee tehdasmiljöössä.

Lisäksi käyn Lahdessa ollessani usein Launeella, missä on mahdollisuus kiertää useampi kirpputori samalla käynnillä ja auton parkkeerauksella. Suosikkini ovat Lahden Kontti-kirppis ehdottomana ykkösenä, sekä jonkun verran käyn Pelastusarmeijan kirppiksellä siinä naapurissa. Lahdessa löytyy myös aseman vieressä Kissankulman kirpputori, sekä nyt viimeksi osuin Paavolan kulmalla Manna-yhdistyksen Sozo-kirppiksen kohdalle, mitä en muistanut olemassa olevankaan.

Ostokset vaihtelevat, aina joskus löytyy jotakin. Olen kuitenkin aiempaa kriittisempi siitä, mitä ostan. Mieluummin parempilaatuiseen sijoitan. Nykyään saatan myös olla ostamatta yhtään mitään, kunhan katselen ja kiertelen. Eli ideoita voi tulla vastaan joka kierroksella, mikä on lie myös tarkoituskin, näin ainakin minulla.

Sitten voisimme vähän vilkaista, mitä Lahdessa alkukuusta käydessäni tarttui mukaan. Ihan ensimmäisenä pitää esitellä Sozon - 50 % hinnalla löytyneet iik iiiik ihanat Pertti Palmrothin kengät. Nämä ovat sellaiset kultakiiltoiset lakeriavokkaat. Kullanväri kuulostaa hurjemmalta mitä onkaan, eli sävy oli hillitty ja elegantti sellainen, vaikea saada kuviin ihan täysin oikein toistumaan. Kannat on käyttöä ajatellen käytännölliset, näillä on helppo kävellä, tietenkin myös kotimaisuus tekee käyttömukavuudessa osansa. Koko näissä kengissä oli ehkä aavistuksen (puoli numeroa) iso omaan jalkaani, mutta se asia ehkä korjautuisi pohjallisilla tai päkiätuella... Lisäksi kengissä on kait kantalaput vaihdettu, siis liimattu, ja se on hieman korkoja tuhrinut. Tuntuu, että liimaa ehkä vähän pursuaa esiin kannan alta.  Siitä huolimatta ja hinnan tajuttuani en kuitenkaan voinut olla näitä kaunokaisia ostamatta... - Olisitko sinä maksanut näistä kaksi euroa?

tummalla taustalla

sama vaalealla taustalla

Toinen söpistely löytyi Pelastusarmeijan kirppikseltä. Ihana 20-lukua henkivä huopahattu, kellomalli, cloche, tosin ilman lieriä. Väriltään se on harmaa, sävy on hieman meleerattu sellainen ja sen vuoksi helppo yhdistää jo olemassa oleviin talvivaatteisiini ja eri värisiin huiveihin. Hattu hivenen vaikuttaisi olevan jonkun omin käsin tekemä. Kuten mainitsin, siinä ei varsinaisesti ole lieriä, että ehkä se sitten on arkisemmin ns. patamalli, mutta tuo rusetti on mielestäni piste iin päälle ja tekee paljon ilmettä. Kooltaan hattu, kuten kengät, on aavistuksen iso minulle, mutta silloinhan alle mahtuu vähän muhkeampikin kampaus... Hinta huikeat kaksi euroa tälläkin.  

Tätä hattua jo pakkasessa karaisin ja harjailin, toivottavasti ei siitä mitään päähän irtoa, hui. Mätsäilin hattua myös uusimpaan huivihuraukseeni. Se ei siis ole kirppislöytö, mutta löytö kuitenkin. Loppiaisena Juvan Outlet'ista. Yleensä olen aikamoinen jahkaamaan, ostanko vaiko enkö. Mutta tässä materiaali (100 % pellava) sekä herkulliset värit puhuivat ja hintalapun - 50 % joudutti osaltaan ostopäätöstäni. Ainut mikä vähän sattuu, on se, että tämä on tietenkin kaukomailta saapunut kotimainen, eli ei niin eettistä, mitä toivoisin. Näin se kun vaan taitaa olla vain edelleen enenevässä määrin nouseva trendi, että täysin kotimaista on vaikea saada. Tai ainakaan minun kukkarolleni sopivaa sellaista... Mutta ugh - ostettu, mikä ostettu.

Tässä viimeisessä kuvassa vielä esittelyyn hatun alta pilkistävä syvääkin syvemmän punainen, jossain valaistuksessa jopa aavistuksen mustaan taittuva, karvakaulus, tai minipuuhka. Tekisi mieleni väittää sen olevan aitoa värjättyä kania, vaikka mitään merkkiä, tai lappua ei siitä löytynyt.  Koskettaessa se nimittäin tuntuu aidolta, eikä ollenkaan sellaiselta sähköiseltä, kuten tekoturkis tuntuu. En tiedä, olenko ns. turkisihminen, mutta kaulus oli aika suloinen, myös kokonsa puolesta, sekä ihanan pehmeä ja lämmin. Kun olin jo tottunut kirppisten kahden euron hintapolitiikkaan, en voinut olla sitä ostamatta. Eli ei tämäkään maksanut sen enempää...halvalla sain. Käytän sitten itse asusteena tai vaikka Kummitytyyn liittyvässä askarteluprojektissa tämän materiaalin, vielä en ole päättänyt. - Siis palataan taasen!

Onni ja onnellisuus

"Jostakin syystä oon onnellinen..."

Juu..näin kuulin juuri radiosta, Ylen soittolistalta, kun tätä päivitystä aloin kirjata (aloitus pari päivää sitten). Bongannut olen muutaman kerran tuon zipaleen, se on rauhallinen ja optimistinen laulu. Kävin tällä viikolla tiistaina tähän aiheeseen liittyen aivoterveysluennolla, minkä aiheena oli Onnea etsimässä - voiko tyytyväisyyden valita. Luennoimassa psykologi ja psykoterapeutti S. Partinen. Onnellisuus on siis teema, mikä taasen kolisee allekirjoittaneeseen ja nyt on pyrkimys saada aikaan aiheesta pienimuotoinen blogipäivitys. Olen jo aiemmin käsitellyt jonkinverran tätäkin aihetta blogikirjoituksissani, en varmaan pääse kovin syvälle, mutta jos kirjailen tähän jotain luennon tiimoilta nousseita ajatuksia ja oivalluksia. Aihe on lähellä sydäntäni, joten haluan aina mielelläni jakaa tätä sanomaa eteenpäin, sekä idättää onnen ja onnellisuuden ajatuksia lukijoissanikin.

Sinällään otsikon aihe (Onni ja onnellisuus) on klassikko, paljon tutkittukin, sekä kaikenaikaa tästä tehdään lisää tutkimuksia. Aiheesta on myös kirjoitettu lukemattomia viisauksia ja lentäviä lauseita. Mutta tutkimuskohteena aihe on vallan haasteellinen, sillä mielestäni onnellisuushan on niin subjektiivinen kokemus, suorastaan henkilökohtainen. Jokainen voi osaltaan kysyä mitä se onnellisuus juuri minulle on, tai mikä on onnellisuuden salaisuus. Tai kuinka onnellinen olen juuri nyt, tai mikä estää tai vähentää onnellisuuttani. Onko tähän ratkaisua.

Kuten todettua, onnellisuus on mielestäni subjektiivinen kokemus. Se on myös opittu taito. Koska me ihmiset olemme erilaisia ja opimme eri tavoilla, niin myös onnellisuuden voi saavuttaa eri tavoilla. Kuka oppii ja kokee miten. Kautta evoluution kiinnitämme usein huomiota ikäviin ja hankaliin, myös pelottaviin asioihin. Siksi myös meidän pitää tietoisesti löytää positiivisuutta ja etsiä myönteisyyttä herättäviä asioita ympäriltämme. Minä itse valitsen, mihin kiinnitän huomiotani ja miten paljon ongelmiin. Vain minulla itselläni on valta valita, miten suhtaudun asioihin. Voin päättää, että tästä tulee hyvä päivä.

Luennolla sivuttiin myös tietoisen läsnäolon (Mindfulness) ja logoterapian ajatuksia. Näissä molemmissa yhdistyy juuri tämän kuluvan hetken merkitys eli sen hetkinen ajatus. Menneisyyttä emme voi muuttaa, emmekä tulevasta tiedä, joten ainut mitä jää jäljelle on tämä hetki. Tiedostetaan tämä hetki, hyväksytään se ilman arvostelua. Harjoitteluahan se vaatii. Pysähtyä tähän hetkeen. Luennolla yritimme puoli minuuttia pysähtyä. Luennoitsija otti ajan, joten harjoitus onnistui omalta osaltani melkoisen hyvin. Kokeilkaapa toisen henkilön kanssa, joka ottaa ajan. Mihin suuntaan ajatus lähtee viemään, vai pysymmekö tässä hetkessä. Jos puoli minuuttia onnistuu, niin luulenpa, jotta aikaa varmaan pystyy kehittämään pidemmäksikin.

Kun keskittyy ja pysähtyy, voi löytyä kuluva hetki, ja siihen kohtaan on mahdollisuus tehdä valinta onnellisuudesta. Luennoitsijalta sain hyvän vinkin: Päivän (työpäivänkin...) mittaan voi tehdä pieniä hetken kestäviä pysähdyksiä ja näpätä pieniä arjen tuokiokuvia pienistä hyvänolon hetkistä. Sitten nousee logoterapian jatkoajatukseni kiitollisuudesta ja hyvän päiväkirjasta. Esimerkiksi illalla ennen nukkumaanmenoa voin miettiä (jopa kirjoittaa ylös) olenko ollut onnellinen. Voin myös miettiä miltä se tuntui. Sillä luennoitsijalta kuulin, että tämä mieleenpalautus lisää onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunnetta. Hurja oli väitteensä siitä, että kaikki mitä ihminen usein ajattelee ja pohtii, muuttuu taipumukseksi. - Silloinhan tulee toteen tuo aiempi toteamus "Onnellisuus on opittu taito", juuri hoksasin...

Siihen liittyen vielä luennolla kuulemastani sisäisestä ankeuttajasta. Eli se, että kannattaa tiedostaa millaista sisäistä puhetta kuuntelee. Valittaako, vai löytyykö myönteinen suhtautuminen. Hyvä miettiä, kauan pystyn olemaan valittamatta. Saimme valitukseen liittyen ohjeen pariharjoituksesta, jonka voin hyvin jakaa tässä. Eli harjoituksen nimi on Lannistaja ja innostaja. Parin kanssa valitaan jokin arkinen aihe, esim. sää. Sitten valitaan rooli, toinen on lannistaja ja toinen luonnollisesti innostaja. Roolinsa mukaisesti toinen etsii valitusta aiheesta vain negatiivista ja toinen vastaavasti keksii aina positiivisen näkökulman. Sitten tehdään roolien vaihto. Harjoituksen jälkeen sitten on hyvä miettiä, kumpi on helpompi rooli.

Lisäksi teimme harjoituksen, eli laadimme listan onnellisuudesta. Koin osaltani tämän harjoituksen melko vaikeaksi, pitää jonain päivänä yrittää uudelleen. Mutta itse harjoitus lyhykäisyydessään menee näin : Lauseen alku on "Olen onnellinen silloin kun..." ja täydennät lausetta niin monta kertaa, kun sillä hetkellä pystyt . Kokeilepa tuota itsekin, saatko paperin täyteen (no jos puoliväliin...) lauseen jatkoja. Kun tuotanto tyssää, eli et keksi enempää, niin on hyvä sitten tehdä purku, eli lopuksi vielä pohtia milloin voit tehdä näitä kirjattuja asioita ja miten niiden lauseiden sisältöä voi lisätä arkeensa.

Vielä lopussa lyhyesti luennoitsija muistutti kiitollisuuden tärkeydestä, ja tästä hyvän päiväkirjasta, siis näistähän mainitsin jo aiemmin. Saimme myös muistoksi Arvokkaan elämän Onnenpyörän harjoituksen. Kaikkiaan puolitoistatuntinen (vieläpä maksuton, kiitos Raha-automaattiyhdistyksen tuen) luento kului varsin nopeasti. Vaikka osin käsitellyt asiat tuntuivat omalta ja tutulta, siis itseltäni, niin on hyvä näitä nostaa pinnalle ja harjoitella, muistutella. Ainahan tämä aihe antaa ideoita ja ajatuksia, sekä onnellisuuden taidoissa riittää harjoiteltavaa, koska emmehän taida olla täydellisiä kukaan. "Etiäpäin.", sanoi mummo lumessa. Ps. Lunta tai räntää sataa parhaillaan sakeasti... :)

Uuden vuoden alku

Uusi vuosi, entiset kujeet. - Vai? Nyt vuoden vaihtuessa käynnistyi jo viides kuukausi työttömänä. Eikä muutosta tällä rintamalla, ainakaan tällä hetkellä. Haettavia paikkoja ollut muutamia. Hakemuksia tullut laitettua vähän enemmän, nytkin muutama hakemus ns. käsittelyssä työnantajilla. Mutta: ei ainuttakaan haastattelukutsua. Kummallisen hiljaista ollut myös vastauksien saamisessa viimeisimmistä haetuista työpaikoista. Siis se "kiitos mielenkiinnosta". - Eipä voi kun hämmästellä!

Hainkin sitten joulukuussa myös yhteen työvoimapoliittiseen koulutukseen Päijät-Hämeen suuntaan. Tuo koulutus kun tuntuikin vähän ns. omalta vaihtoehdolta. Perusteluita hakemukseen sainkin kasaan mielestäni helposti ja laitoin toiseksi viimeisenä hakupäivänä hakemuksen sähköisesti matkaan. Haastattelukutsun sain pari päivää myöhemmin, mikä ei toisaalta yllättänyt, mutta toisaalta hupsua, kun hakuilmoituksessa oli, että tarvittaessa haastattelevat. Nyt sitten oli tarve ja ajelin sen tiimoilta Lahdessa ja takaisin.

Itse haastattelua en oikein osannut jännittää. Vähän asenteella "onhan nyt yritetty tätäkin" menin sovittuun aikaan Hämeen TE-toimistolle. Vastassa oli kaksi haastattelijaa, mikä yllätti. Itse haastattelu sujui mielestäni hyvin ja vartti siinä meni jouhevasti keskustellen. Mietinkin sen jälkeen, että olinkohan ns. vähän turhan rento. Tosin jälkeenpäin tuntui myös helpottavalta, jopa vapautuneelta, kun se oli ohitse. Toivotinkin jopa tsemppiä minun jälkeeni haastateltavalle naiselle...   

Nyt näyttää siltä, että minut hyväksyttiin ko. koulutukseen. Neljäksi viikoksi siis, helmikuussa, tiedossa siis jotain tekemistä ja mielen virkistystä. Ajattelin tämän ajan osittain viettää Äitini luona, ettei tarvitse joka päivä ajaa. Hän vaikutti myöntyvältä asiassa, joten yöpaikka järjestynee, jos alkaa ajaminen kylläännyttää. Hyvä niin, koska kelejä ei voi tietää etukäteen.

Tuo koulutus taitaa tulla nyt aika hyvään kohtaan elämässä. Luulen, että Mieheke on jo vähän kyllästynyt tähän minun omaan aikaani. Hänellä, raukalla, kun on melkoisen kiireistä ja hektistä työelämässä. Joskus hän maalaa ikäviä näkymiä tästä talouden tilanteesta ja siitä, miten olen jo vanha työmarkkinoille. Tavallaan hän on aivan oikeassa, mutta yritän silti olla ärsyyntymättä ja pahoittamatta mieltäni, kun hän alkaa aihetta käsitellä. Ehkä häntä ahdistaa. Toisaalta luulen hänen painiskelevan omien ajatuksiensa kanssa. Eihän se varmaa ole hänenkään tilanteensa. Se nimittäin voi muuttua parin vuoden sisään.

Toki, voihan se olla, että oma tilanteeni huononee työttömien kuukausien seuratessa toisiaan. Silti koen, että mitä tässä kohtaa hyödyttää harmistus tai katkeruus. En myöskään halua kokea häpeää tästä tilanteestani. Yritänkin siis olla pääosan aikaa hyvällä mielellä ja voivottelematta liikaa. Tosin myönnän, että lähes joka kerran, kun soitellaan tai tavataan Ystävieni kanssa, samalla käymme läpi työnhakuani. Onneksi he jaksavat, ainakin vielä toistaiseksi, kuunnella ajatuksiani ja tsempata eteenpäin. Kaunis kiitos siis tukiverkostolleni, olette tärkeitä! <3

Muistoja marras-joulukuulta

Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2015 Sinulle blogini lukija. Ollaan olemassa tänäkin vuonna. Nopeasti alkavat Joulun pyhät olla jo ohitse. Tätä teemaahan edellisissä blogi-päivityksissäni on sivuttu, niin nyt vielä ennen Loppiaista voinee vähän avata muutamia pakettien kääreiden sisältä löytyneitä juttuja, mitä annoin lahjoina. Mutta vain muutama, sillä ei muuta kuin eteenpäin, nyt voin taas suunnitella uusia puuhia ja käsityöaskareita uuteen vuoteen.

Luulen, että voimme aloittaa kuvakattauksen Itsenäisyyspäivän juhlia varten tekemälläni hihattimella, mistä mainitsinkin blogipäivityksessäni. Tässä pieni yksityiskohtakuva valmiista iltapuvun asusteesta. Eli luonnonvalkoinen hihatin, minkä tein virkaten salomoninsolmuja ohuen ohuesta Austermannin kid mohair-silkki langasta. Eli 75 % kid mohairia ja 25 % silkkiä. Lankaa 25 g:n kerässä huikeat 225 metriä. Lanka on aivan ihanaa ja unelmankevyttä hattaraa, olen aiemmin tehnyt samasta langasta toisenkin hihattimen. Lanka on myös todella riittoisaa, sillä tuo 25 g riitti valmiseen hihattimeen ja aivan vähän sitä vielä jäikin, vaikka viimeistelin tuota yläosaa ketjusilmukkalenkein ja pienin valkein siemenhelmin. 

Sitten muutama joululahja. Olen jo monena Jouluna ajatellut, että olisi ihanaa tehdä itse makeisia. Jonkinlaisia suklaajuttuja olen joskus vuosia sitten tehnyt, mutta tähän ikään en ikinä koskaan milloinkaan marmeladeja. Nyt hyvän omenahillovaraston turvin sain idean kokeilla sitä marmeladien valmistukseen, kun Martan joulukirjasta löysin ohjeen. Valmistus onkin yllättävän helppoa, aineetkin löytyivät (agar-agarkin apteekista pienen odottamisen jälkeen) melko kivuttomasti, mutta itse marmeladien kuivatus on aikaavievää ja hidasta. Lopputulos oli kuitenkin mielestäni vaivanarvoinen, marmeladit maistuivat mukavasti omenalle, eivätkä olleet ollenkaan liian makeita omaan makuuni. Tässä muutama kuva marmeladilahjan eri vaiheista :

 Viime syksynä löysin poistohinnalla neonväriset lankakerät, mitkä sitten päätyivät rauhallisen ruskeanharmaan kaveriksi neulottuihin peruspipoihin. Näihin pipoihin innostuin myös kokeilemaan silmukoiden jäljentämistä Suuren Käsityölehden ideasta. Tätäkään en ollut aiemmin oikeastaan tehnyt. Lopputulos silmukoinnissa ei ihan omaa silmää hivellyt, mutta ajattelin pipojen pirtsakoiden värien ilahduttavan Pieniä Poikia, jotka saivat ne lahjaksi. Jotta pikkukorvia ei villa-sekoitelanka kutittaisi tai tuuli tuivertaisi silmukoiden läpi, tein vielä tipunkeltaisesta fleecestä "pannat" pipojen vuoriksi ja lisäsin lankatupsut koristeeksi.

Pari pientä virkattua juttua vielä tässä, mitä käärin muutamaan pakettiin. Eli kuvissa vihreä-harmaa patalappu, mikä tehty Patalappuja à la Carte -kirjan ohjetta hieman muunnellen, eli lisäsin kerroksia saadakseni aikaan vähän isomman lapun ja viimeistelin vähän eri tavoin, kun ohjeessa. Langat omasta varastosta. Samasta kirjasta vohvelivirkatun patalapun ohjetta mukaellen tein 100 % bambulangasta tiski- tai pölyrätin. Tähän työhön lanka tuli hankittua Tampereen Kädentaitojen messuilta tuliaisina, mistä sain vielä tehtyä toisen, pienemmän rätin pienempään käteen langanlopusta, eli kaikki meni ja hyvä niin. Sitten viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, kuvassa vielä nuo luonnonvalkoiset remmitossut 11-12/2011 Suuri Käsityölehden ohjeella virkaten, viimeistelty vaaleankeltaisilla kukkanapeilla. Langat näihin löytyivät omasta varastostani ja napit myös. Tosin tilasin niitä aiemmin syksyllä Ikihelmen nettisivuilta koruosien tilauksen yhteydessä, silloin kun tein kirpputorimyyjäisiä varten niitä kukkavirityksiäni.

Sellaisia muutamia kuvamuistoja marras- joulukuulta kuluneelta vuodelta. Kyllä itse tehty on aina tekijälleen palkitsevaa, kivaa, sekä ajankulua on ollut jokaisessa projektissa :) - Toivottavasti nämä myös ilahduttivat saajiaan eri tavalla kuin ostettu lahja <3