Kurssilla

Olin eilen logoterapian jatkokurssilla. Iloinen 8+1 hengen porukka paikalla kokoontuneena vetäjän toimipisteelle. Mukana myös yksi rohkea mieshenkilö. Tämä oli ryhmän toinen kokoontuminen. Ilta onnistui mielestäni oikein hyvin ja sain taas hyvää kertausta asioista, eli tukea aiemmille ajatuksilleni ja toimintatavoilleni, sekä myös uusia näkökulmia ja ajatuksia.

Logoterapian filosofia on sellaista, että arjessa huomaan hyvin pitkälti sitä jo toteuttavani. Tavallaan näissä asenteissa, arvoissa, sekä toivoon ja tarkoitukseen perustuvassa ajattelussa puhutaankin ns. itsestäänselvyyksistä, jopa ihan arkisista asioista. Silti huomaan, että asioita on toisinaan hyvä kerrata, palauttaa mieleen ja miettiä joukolla, jolloin saa uutta virtaa ja voimaa vertaisistaan.

Eilisiä kantavia teemoja olivat esim. kiitollisuus, rakkaus, anteeksipyyntö ja -anto. Nämä kaikki mainitut teemat voi liittää "hyvän päiväkirjaan", mitä myös käsittelimme jo ensimmäisellä kokoontumisella.  Näitä teemoja voi harjoitella kukin tavallaan läheisten ihmistensä, ystäviensä, työkavereidensa ja ylipäätään koko elinpiirinsä alueella. Koska aina voi olla joku jollekulle. Oli se "jollekulle", eli toinen kohdattu ihminen, sitten puoliso, lapsi, äiti, anoppi, ystävä, työkaveri, pomo, lähikaupan myyjä, harrastustuttu...siis kuka tahansa päivän mittaan kohdattu ihminen.

Edellisenä iltana olin joulujuhlatalkoissa. Sieltä jäi tavoitteeksi kaksi villasukkaparia tuntemattomille vastaanottajille. Toinen pari nais- ja toinen mieshenkilölle. En ole pitkään aikaan neulonut sukkia, joten ihan mukavaa sekin taas. Lankoja on näiden parien jälkeenkin. Olenkin luvannut ex-työkaverin 4-vuotiaalle pojalle neuloa sukat. Että pikkuprojekteja tässä kaikenaikaa.

Aurinko on paistanut oikein kirkkaasti tänään. Vaan tuulee puuskissa ajoittain tosi kovasti. Ulos en ole ehtinyt. Aamupäivällä mietin yhtä työpaikanhakua ja edelleen koneella. Nyt kello on jo iltapäivässä. Ehkä olisi syytä pyörähtää siis edes postilaatikolla ja samaan syssyyn pakata roskapussi mukaan. Taidankin varustautua tuulenpitävillä lenkkivaatteilla. Pieni happihyppy ihan paikallaan, vaikka en mihinkään juuri pidemmälle suuntaisikaan. Tosin lähikirjasto on vielä auki, että josko sittenkin... Sillä samalla reissullahan voisi tavata kanssaihmisiä, siis harjoitella eilisillan aiheita.

- Sanoista tekoihin! Siis ensi kerralla enemmän.

Jouluun on 8 viikkoa

Jouluun on noin 8 viikkoa. - Kjääääks.

Mitä Joulu kullekin merkitsee? Mitä se pitää sisällään? Mitä sen "pitää" pitää sisällään? - Näihin kysymyksiin olen joutunut miettimään vastauksia noin viiden vuoden ajan. Enkä ole löytänyt. Kadottanut pikemminkin.

Myönnän : vähän ("vähän"?) ahdistaa. Ei ole helppoa rakentaa uusioperheen kuvioissa Joulua. Miehekkeen myötä Jouluni ovat olleet hyvin erilaisia, kuin aiemmin sinkkutyttönä. Ennen olen jollain tapaa pitänyt Joulusta. Jaksanut ajatella läheisiä ja tärkeitä ihmisiäni. Askarrella kortteja, ehkä koristeitakin. Halunnut koristella kotia, laittaa jouluisia juttuja. Leipoa, jopa ruokaakin valmistella. Tai sitten ainakin osallistua Joulun pyhinä ruuan valmisteluihin, kattauksiin ja touhuihin joko Äitini luona, tai omassa kodissani.

Nyt ahdistaa. Ja sen täytyy johtua näistä "uusista" kuvioista Miehekkeeni myötä. En ylipäätään ole varma, onko Mieheke ollut jouluihminen. Hänellä on työnsä puolesta mahdollisuus kuitenkin lomailla Joulun pyhinä, sekä ennen ja jälkeen pyhien. Hän voi viettää aikaa itsekseen ja läheistensä kanssa enemmän kuin mitä minulla oli mahdollista töissä ollessani. Nyt voi olla toinen tilanne, jos työttömyyteni venyy. En kuitenkaan oikein tiedä, mitä Joulu hänelle merkitsee. Ilmeisimmin kuitenkin ruoka on tärkeä osa sitä, koska hän usein Esikoisensa kanssa maistelee jouluruokia (lähinnä laatikoita) jo ennakkoon ja toisinaan myös alehintaan varsinaisten pyhien jälkeenkin.

Näinä Miehekkeen ja minun, eli lyhyemmin Meidän yhteisten vuosien aikana Jouluja on vietetty hyvin erilaisilla kokoonpanoilla ja virityksillä. Hänellä kun on Esikoisensa ja Kuopuksensa. Näiden myötä on heidän Äitinsä ja sieltä puolelta Isovanhemmat. - Lista jatkuu : meillä molemmilla on Äidit. Hänen Äitinsä tässä suhteellisen lähellä, omani vähän kauempana. Hänellä on Isänsä ja tämän Vaimo, kauempana. Minulla on Veljeni ja Siskopuoleni, molemmat kauempana. Siskopuolellani pitkälti perhe ja ns. omat kuvionsa. Miehekkeellä myös Sisarensa, kaikista kauimpana ja myös ns. omat kuvionsa. Eli äkkiseltään ajatellen Joulun ns. liikkuvat osat, eli ihmiset ovat lisääntyneet. Kun ihmisten määrä lisääntyy, myös huomioitavat ihmiset, asiat ja Joulun osat ja palaset ovat lisääntyneet. Tämän vuoksi ahdistukseni määrä on myös lisääntynyt. - Kjääääks uudelleen!

Mieheke on toisaalta hyvä suunnittelemaan ja organisoimaan. Olen silti huomaavinani sellaista, että nämä isot pyhät ja etenkin Joulu lamaannuttaa hänen organisointikykynsä. Tai ainakin hänen on kovin vaikeaa aiheesta keskustella ja suunnitella siihen liittyviä kuvioita kanssani. Minä olen yleensä se, joka tekee avauksen aiheesta. Yleensä noin kahta kuukautta ennen. Ikään kuin viritän hänet Joulun ajatukselle. Siltä minusta tuntuu, koska yleensä avaus tekee hänet hiljaiseksi, eikä hän pysty suunnittelemaan mitään. Ehkä hän ajattelee, että aikaa on vielä suunnitella ja keskustella. Hän kun ei avaa suutaan, koska ei ilmeisesti halua loukata ketään. Luulen. Sitten jonkun aikaa asiaa muhittuaan hänelle saattaa muodostua jonkinlainen runko tai pohja pyhiä varten. Siltikään vielä hän ei pysty aiheesta keskustelemaan minun kanssani. Sitä en tiedä, onko jo ajatuksia ja / tai keskustelua Esikoisensa ja Kuopuksensa Äidin, tai hänen oman Äitinsä kanssa. Eipä kait juurikaan.

Yleensä kuitenkin Jouluun liittyvät asiat saadaan jonkinlaiseen järjestykseen. Tosin vasta aika lähellä h-hetkeä. Tai siltä minusta tuntuu, että aivan liian myöhään. Etenkin kun minäkään en haluaisi loukata ketään ja ymmärrän Äitiemme (ne yksinäiset) huolen Jouluun liittyen. He kun myös ovat sen tyyppisiä ihmisiä, että haluaisivat selvyyttä näihin kuvioihin. Omalla tavallaan tekevät pientä urkintaa ja tiedustelua aiheesta, ehkä lähinnä minulta. Tämä kasvattaa lisää ahdistustani, koska enhän itsekään ole saanut vastauksia tai ajatuksia Miehekkeeltä.

Nyt olen jo päätä avannut. Itse asiassa tein sen jo viikko sitten, kun Miehekkeellä oli vähän lomaa ja meillä normaalia arkea vähän enemmän yhteistä aikaa. Ahdistusmöykky on siis syljetty ulos, kun sanoin, että Meidän pitäisi taas alkaa ajatella ja suunnitella, miten ja missä Joulua vietetään. Hiljaisuus on laskeutunut välillemme. Nyt sulatellaan. Katsotaan nyt sitten, mitä tästä sulaneesta massasta muovataan. Viikkojen prosessi on siis käynnistetty. Jouluun on 8 viikkoa. - Huokaus! 

Takapihalla puuhasteltu tänään

Jokohan sitä alkaisi pian tarvita talvirenkaita alle? Taas alkaa olla ajankohtaista miettiä näitä. Syysloman kynnyksellä ollaan. Yöpakkasetkin tulivat, viime yönä taisi olla ihan kunnolla pakkasella. Silti aamupäivästä melkein auringonlaskuun asti touhusin ulkosalla ja pienellä takapihallani. Oli vielä niin mahtava ilma päivällä.

Varmaan jo puoli yhdentoista pintaan lähdin ulos. Ihan ensin hain taloyhtiön haravan lainaan varastosta. Olin jo kertaalleen haravoinut kuluvalla viikolla lumipallo-, ja kanukkapensaan(?), sekä pihlajan ja lehmuksen lehtiä. Iso kasa jäi niiltä jäljiltä keskelle pikkupihaa. Aloitin touhut sillä, että pussitin sen lehtikasan kuuraiset lehdet muovipusseihin, mitkä sitten taas tyhjensin takapihan ja pensasaidan takana olevaan ojanpenkkaan ja ryteikköön. Saavat puolestani maatua sinne. Taloyhtiöllä kun ei ole mitään säiliötä tms. vastaavaa haravointi- ja puutarhajätteille. Eikä niitä voi kaikkia bioroskikseen tai kaatopaikkajätteisiinkään sulloa.

Sitten tein lisää uutta kasaa, eli haravoin takapihani uudelleen, sekä myös tuosta ns. pihaltani tai ulko-oveni ja keittiönikkunani takaa, sekä makuuhuoneen ikkunan alta, vaikkakin nämä oikeastaan kuuluvat taloyhtiön tai kiinteistöhuollon hoidettaviin alueisiin. Hyvällä mielellä ja auringosta iloiten puuhasin.

Haravan palauduttua takaisin varastoon, kävin nappaamassa sisältä pikkukukkaron kortteineen taskun pohjalle, aurinkolasit silmille ja kännykän kuulokkeet korville. Siitä sitten suorin kävellen lähikauppaan.  Täytyyhän se työttömän tarjouksia hyödyntää, mitä oli loppuviikon tyrkytyksessä ja saa sitten taas huomennakin syödäkseen. Tälle päivälle kun oli varattuna eilistä sapuskaa.

Kaupan jälkeen toin ostokset sisälle ja lähdin tällä kertaa häkkivarastolleni. Hain sieltä sen jätesäkin, missä ne trikookuteet, mitkä sain muutama viikko sitten Kummitytyn äidiltä, ihmeelliseltä ystävältäni. Ne kuteethan ovat siellä säkissä hyrskyn myrskyn heikun keikun. Sopivasti suloisen sekaisin. Tai miten sen ottaa...suloisen ja "suloisen"... Kuteita on kahta väriä, vihreää ja vaaleankeltaista. Päällimmäisenä säkissä ne vihreät ja pohjalla keltaiset kuteet. Päät ja hännät aikasta sekaisin, kuten jo taisin todeta.

Sisältä otin pyykinkuivaustelineen ja heitin sen kumolleen (kiitos vinkistä ihmeellinen ystäväni) takapihan betonilaatoille ja aloin setviä säkin sisältöä. - Puuuuuh! Vihreä kude oli vielä enemmän syherössä, kun keltainen. En tosiaankaan jaksanut koko säkkiä vyyhdittää, vaikka lounastaukokin välissä. Ehkä sentään puolet tai vähän päälle. Voin sanoa, että oli sekin jo saavutus, kun hommaa se oli tuossakin määrässä, muutama tunti taisi mennä. Vielä on riittämiin puhdetta toisessa puolikkaassa. Koskahan sitä jaksaa uudelleen innostua?

Samalla mietin, kun Kummitytyn äiti oli kokeillut värjätä ko. kudetta. Lupasipa tuo vielä kuteita hakiessani, että voisin minäkin pitää omilleni värjäystalkoita heidän kakkospesukoneessaan.  Vihreästä pitänee tehdä ruskeaa. Keltaisesta lie yritän värjätä osan oranssiksi, sekä sitten voisin ehkä yrittää saada aikaan sitä kaunista liilahtavaa, mitä  kuteiden lahjoittajakin oli omistaan  värjännyt. Aika sitten näyttää, mitä värjätyistä kuteista syntyy. - Virkattuja mattoja? - Ehkäpä myös koreja.

Kun alkoi viiletä, ja aurinko jo laskea, piti siirtyä sisähommiin.  Eli jatkoin pyykinpesulla ja pipon neulonnalla pikkuiltapuhteina. Laitoin myös omenapuuron tulille, ja samoilla liedenlämpimillä keittelin muutaman isohkon punajuurenkin huomista silmälläpitäen. Juuri se keitinveden sävyn suuntainen olisi kiva kuteissa. Koska lämmitin vielä nyt illalla saunan, niin pitihän se lakanatkin vaihtaa. Kohta voikin hyvällä omallatunnolla mennä nukkumaan. Eipähän tarvitse lottoakaan valvoa, koska se vaan sitten jäi lottolenkki tekemättä. Ei haittaa! Päivä lokakuun auringossa takapihalla puuhastellen oli lystiä ajankulua. Huomenna saakin sitten vaikka sataa...?

Kukkatäti kirpparimyyjänä

Kävin eilen kirpparitapahtumassa myymässä teemalla 'Anna hyvän kiertää'. Myyntipöytien (ja mahdollisten rekkien) vuokratulot menivät Lähetysseuran Lasten pankkiin ja Yhteisvastuu-keräyksen hyväksi. Myynnistä saatavat tuotot myyjät saivat itselleen.

En ole aivan varma, miten paljon tuota tapahtumaa oli tiedotettu, tai markkinoitu. Tietysti seurakunnan aktiivit varsin tietoisia tapahtumasta. Ilmeisesti alueellisessa sanomalehdessä oli seurakuntauutisissa ja tapahtumainfossa jotain tietoa tästä. Aluksi ymmärsin, että itse tapahtuma olisi ajallisesti nelituntinen. Vaan olikin kolme tuntia varsinaista myyntiaikaa. Toki tämän ajan lisäksi oman myyntipöydän pystytys ja purkaminen. Eli nelituntinen ja rapian rutistushan se sitten noin oli.

Olin ainakin pari-kolme viikkoa valmistellut tapahtumaa osaltani. Eli valinnut vaatteet, kengät ja käsilaukut, mitä yritän myydä. Pesin jokaisen jo ennestään puhtaan vaatteen. Puhdistin ja vahasin jokaisen myytävän kenkäparin ja siistin jokaikisen käsilaukun. Olin myös innokkaasti sekä virkannut ja jatkojalostanut kukkia. Näiden lisäksi myyntipöydän ulkoasun ja esillepanon suunnittelua, sekä hinnoittelua. En ala laskemaan, paljon käytin aikaa...

Ennen jo varsinaista tapahtuman alkamisaikaa olivat muut myyjät, esillepanijat ja muut avustajat kiertäneet toistensa myyntipisteitä. Harmittavasti kuitenkin ihmisiä ei ollut liiaksi, tai ainakaan ruuhkaksi asti varsinaiseen tapahtuma-aikaan. Enemmänkin olisi saliin mahtunut ihmisiä ja asiakkaita. En siis päässyt edes ns. omilleni myynnissä. Toisaalta vähän harmittaa, mutta mistä näitä koskaan tietää.

Sinällään mielenkiintoinen kokemus tuo, sillä en ole aiemmin osallistunut vastaaviin tapahtumiin myyjän ominaisuudessa. Oppia siis tämäkin, myös itsestäni. Suunnittelu ja toteutus on kivaa, luovaa, aikaavievääkin. Siinä mielestäni onnistuin. Mutta sitten tuo itse myynti. Melko hienovaraista on se, miten ottaa kontaktia, lähestyä, jos joku seisoo pöydän edessä. Eli asiakkaasta tai ostajasta kiinni, miten he asian kokevat tai sekin, missä menee myynnin ja tyrkyttämisen raja. En oikein usko, että olen kovin myyntihenkinen. En ainakaan vahvasti.

Silti voisi koettaa uudelleenkin vastaavaa tapahtumaa. Sellaista, missä itse saisi olla mukana myymässä. Itsepalvelukirppikset kun eivät ole minua varten, muuta kuin asiakkaan ominaisuudessa. Nyt en vaan en tiedä, mikä olisi seuraava tilaisuus tai mahdollisuus osallistua. Hakusessa siis! Mietinnässä myös, pitäisikö antaa nuo vaatteet, mitkä jäivät käsiin, ystäväni tyttärille 1 & 2 katsottavaksi. Vai pitäisikö ne vaan lahjoittaa vaatekeräykseen. Lähikaupan pihassa on Uffin keräyslaatikko, minne olen paljon vaatetta laittanut jo aiemminkin. Vaiko sittenkin säilyttäisin ja yrittäisin keväämmällä paremmalla onnella myydä niitä...

Hakusessa on myös jatkojalostettujen kukkatuotteiden kohtalo. Niitä ei ole ihan älyttömän paljon. Ne ovat kuitenkin sellaisia, että olen jokaisen itse kukan ja varsinaisen tuotteen tehnyt ajatuksella ja innostuksella. Valinnut värit niin, että ystävä- ja tuttavapiiristäni voisi löytyä potentiaalisia käyttäjiä. Lahjoja siis on tuleville syntymäpäivän juhlijoille, tai joululahjoina eteenpäin antaa, jne. - Jippii! Varokaa siis kaikki, kukkaa voi pukata kohdalle... Sillä ilman kukkaa elämä on väritöntä ja tylsää... Heh-heh!

Työnhaun realiteetteja

Vähän reilu kuukausi kulunut työttömänä. Hakuja ollut - ja mennyt. Yritystä siis ollut! Nytkin parhaillaan hakuja menossa. Hakuja myös suunnitelmissa. Hakuja edelleen jatkettava. Jatkettava, ja taas jatkettava. Työnhaku käy työstä, olen huomannut.

Vaihtoehdot? - Tällä alueella julkisessa haussa olevat alani paikat ns. kiven alla. Tilanne lie vielä pahenemassa. Meitä samassa tilanteessa olevia on aika monta. Muutama viikko sitten alueellisessa sanomalehdessä oli artikkeli, että suurin osa Kaakkois-Suomen työttömistä korkeastikoulutetuista on tradenomeja ja insinöörejä. - Mahtavuutta!

On siis ollut pakko laajentaa hakureviiriään. Olenkin myös seurannut Päijät-Hämeen kaupungeista esim. Lahden ja Heinolan työpaikkoja. Taitavat nämä kaupungit olla työnhakualuettanikin. Ei näilläkään paikkakunnilla aihetta juhlaan julkisessa haussa olevien paikkojen suhteen. Nyt sitten seuraan yhä enenevässä määrin Helsingin työpaikkoja. Nyt paria paikkaa hakenutkin.

Vaan voihan se olla pääkaupunkiseudulla työnantajilla hämmästystä, että nelikymppinen nainen maakunnasta, vajaan puolentoista tunnin junamatkan päästä, hakee meiltä töitä. Joo-o... - Sillä valitettava totuus taitaa olla se, että nelikymppinen nainen on aika heikossa asemassa työnantajan silmissä. Myös täällä maakunnassa. - Miksi kummassa näin?

Voisihan sitä ihan näin esimerkiksi ajatella, että tässä iässä ei olisi enää poissaoloja pienten lasten vuoksi... Eikä enää nuoruuden särmiä ja / tai kokemattomuutta... Tämän ikäisestä voisi saada sitoutuneen ja motivoituneen työntekijän. Ihmisen, joka on oppinut löytämään vahvuutensa ja ymmärtäisi olevansa osa kokonaisuutta, ehkä jopa  toimien työssään sen mukaisesti... Eikä nelikymppinen ihminen ole vielä edes ihan keski-iässä, saatikka elämänsä puolivälissä, kun elinikäodotuskin on jo reilusti yli 80 vuotta.

Ihan välttämättä siis, sorry vaan, ei tekisi mieli työnhaun yhteydessä ikäänsä ilmoittaa. Etenkin, kun jotenkin koen itseni, ainakin pääasiassa, vielä suhteellisen nuoreksi, joskus jopa nuorekkaaksi, vaikka ajattelenkin joistain asioista vanhanaikaisesti. Koen itseni ihmiseksi, joka vielä jaksaisi innostua ja tehdä, silläkin uhalla, että eläköityminen siirtyi tuonnemmaksi. Samaa voin, ihan vilpittömästi, sanoa samanikäisistä ystävistäni ja / tai tuttavistani.

Olikohan tässä riittävästi itseni motivoimista? Tarkoitus soittaa eräälle työnantajalle Helsinkiin ja kysellä vähän lisää... - Tsemppiä minulle! :) Toivoo, minä :)