Kehon kieli -luennolla

Kävin viime viikolla kuuntelemassa teatteriohjaaja ja ilmaisutaidon kouluttaja Marja-Leena Haapasen luentoa aiheesta Kehon kieli - Hetkessä elämisen taito ja muisti lihaksissamme. Tämä oli osa paikallisen muistiyhdistyksen luentosarjaa. Tapani mukaan tein tilaisuudessa ranskalaisin viivoin muistiinpanoja, joista yritän nyt koostaa jonkinlaisen yhteenvedon luennon annista ja ajatuksista , ennen kuin asiat unohtuvat. Luennoitsija oli todella ilmeikäs, sekä loistava puhuja ja esiintyjä, huomasi myös, että hän on asialleen omistautunut.

Kaikki luennoitsijan mukaan lähtee siitä, että ihminen ilmaisee itseään säilyäkseen hengissä. Lihaksissa kannamme mukanamme muistojamme, kulttuuriperimäämme, sekä tietoa itsestämme. Kehonkeli on vielä löytämätön maailma suomalaisessa kulttuurissa, ilmaisutaidossa ja vuorovaikutuksessa. Ilmaisukasvatus Suomessa kun on perustunut käytännössä sanoihin.

Suomalainen ilmaisu perustuu siis pääasiassa sanoihin.  Tasaista ja vakaata, virallista lapinhonka-tyyppistä esiintymistä arvostetaan enemmän, sen kaltaiseen ilmaisuun luotetaan enemmän. Toisin sanoen vaihtuvia eleitä ja ilmeitä vuorovaikutuksessa käyttäviä pidetään outoina ja ei-virallisina, epäsuomalaisina.

Kehonkielemme tapahtuessa suurimmassa määrin vain ja ainoastaan pään alueella, päämme sitten kulkee joko vartaloamme edellä, tai sen perässä. Sen perusteella luennoitsija toteaa, ettemme elä tässä hetkessä, vaan odotamme suurimman osan elämästämme. Vaikkakin ainoa, mitä on olemassa, on tämä kuluva hetki. Luennoitsijan mukaan meillä on mahdollisuus ajatella, jotta hetki antaa elämän, tai valitsemmeko sittenkin "pystyyn kuolemisen". Kaikilla meillä on luovuuden lahja. Kehonkieli ja ilmaisutaito perustuvat hetkessä elämisen taitoon.

Kun kehonkieltä aletaan miettiä syvällisemmin, tulee kysyä itseltään tärkeä kysymys: Millaisen elämän minä tahdon elää? - Kaikki valintamme, ratkaisumme, ja suunnitelmamme kiteytyvät tähän peruskysymykseen. Aivojemme ajattelu + kehomme kieli = koko persoonamme

Kun tunnemme itseämme ja ajatteluamme, ilmaisemme itseämme vapaammin. Meidän on lupa myöntää itsellemme "en ymmärrä". Tällöin voimme kysyä toisiltamme, jolloin syntyy kontakti, sekä vuorovaikutusta toistemme kanssa. Se saa meidät kokemaan yhteisöllisyyttä, kasaamme yhdessä elämän palapeliä.

 Teemme kaikenaikaa havainnointia toistemme ilmaisukielestä. Niin sanotusti valpastumme toistemme seurassa, nuuskimme toisiamme. Small talk'in avulla verkostoidumme, ja kuorimme toisistamme esiin eri kerroksia, muodostamme yhteyttä toisiimme, samalla painamme mieleen asioita. Tämä on hyvin tyypillistä amerikkalaisessa kulttuurissa.

Kulttuurit ovat kuitenkin erilaisia. Kaikissa kulttuureissa ei ole lupaa käsitellä kaikkea. Kuten esimerkiksi Suomessa yksityisyyden ja henkilökohtaisen reviirin raja on epäselvä. Lupa toisen ihmisen yksityisalueelle tulee toiselta itseltään. Lupa perustuu yhteyden rakentamiseen ja luomiseen. Kommunikaatiotaitomme ei tässä suhteessa ole täysin kehittynyttä. On siis epäselvää, mitkä asiat ovat yksityisiä, mitkä sitä vastoin yhteisiä.

Havainnoimme ympäröivää maailmaa ja kanssaihmisiämme 1.  sanojen 2. tekojen ja toimintojen 3. aistien ja  4. tunteiden kautta. Näin muodostuu erilaisia ihmistyyppejä.

Sanoja painottavat ihmiset ovat tietopohjaisia. Vuorovaikutuksessa he ovat varovaisia ihmistyyppejä, ja toisista tuntuu, että he jahkaavat ja jaarittelevat, eli vievät näin ollen aikaa. Tietoyhteiskunta korostaa sanoja.

Lasten kanssa teot ja toiminnat ovat toisinaan tärkeämpiä kuin itse sanat. He ymmärtävät paremmin tekojen ja toimintojen kautta. He tutkivat ihmisten kesken reagointia ja näin muodostuvat pelisäännöt yhteiseen ja ympäröivään maailmaan. Kokeminen ja toiminta näkyvät hyvin kehonkielessä, touhukkaalle (kuten lapselle) odotus on tuskaa. Persoonan käyttö sanojen vakuutena tehostaa viestintää ja vuorovaikutusta, vrt. kaksoisviestintä, missä sanat ja teot ovat ristiriidassa.

Toinen tapa havainnoida maailmaa, ovat aistit. Aiemmin mainitsin nuuskimisesta. Hajuaisti on ihmisellä alkeellisimpia aisteja, jo vuorokauden ikäinen vauva tunnistaa äitinsä hajuaistin perusteella. Aistien käyttö on erilaista työelämässä ja Lapin ihmisellä. Yleensä aistinvaraiset ihmiset ovat yksityiskohtien ihmisiä, jotka helposti vetäytyvät.  Aistien avulla jäsennämme maailmaa, mikä on jatkuva prosessi. Ihmiset ovat erilaisia, hallitseva aisti voi vaihdella. Oma tehtäväni on tunnistaa oma itseni ja sillä tavoin löytää paikkani toisten joukossa.

Myös tunteemme jäsentävät maailmaa. Tunteemme ovat kuin tuntosarvet, mitkä kertovat asioiden merkityksiä omaan maailmaamme. Tunteemme ohjaavat valintojamme, ne aikaansaavat toimintaa. Tällöin tunteista jää muistijälkiä lihaksiimme ja kehoomme. Joskus meiltä puuttuu uskallus käsitellä tunteitamme. Tunteet myös luovat odotuksia, joiden perusteella tunnemme itsemme toisinaan oudoksi. Näitä odotuksia voimme mielessämme muokata, toisin kuin tunteet ovat ainutkertaisia elämyksiä, eivätkä ne ole muokattavissa. Vahvasti tuntevia ihmisiä toisinaan pelätään, koska he aavistavat ja vaistoavat asioita. Heitä kannattaa kuunnella viileästi, sillä tunteet helposti tarttuvat.

Ylipäätään ilmaisutaito lähtee kiinnostuksesta itseen. Uskalluksesta ja itsensä havainnoinnista.  Se on myös tietoa ja iloa ihmisestä. Kun on tietoa itsestä, voi hankkia tietoa toisesta ja näin syntyy vuorovaikutusta ja luodaan yhteyttä ihmisten kesken.