Hakusessa: Vuoden ikäinen

Armaat Lukijani, olkaat hyvät! Tarjoan kahvit ja mustikkamuffinsia sekä kukkaisiloa. Tajusin nimittäin eilen päivittäessäni, että blogini on vuoden ikäinen lapsonen. Aika on mennyt melko nopeasti (taaaaas...). Toivottavasti Te Lukijani jaksatte vielä kulkea mukana, vaikka tämä viimeaikainen päivitystahti ei olekaan päätä huimannut. Luulenpa kuitenkin, että kyllä tämä vauhti taas syksyä kohti tiivistyy, eli kiitos, kun olette edelleen mukana. :)

Kuun vaihteessa vuoden mittaiseksi on venynyt myös työttömyysjaksoni. Eikä loppua ole, toistaiseksi ainakaan, näkyvissä, eli ei tässä ihan juhlafiilis ole siitä. Kaiken aikaa jotain hakuja on vireessä ja ajatuksissani, vaikka kesällä olikin vähän rauhallisempaa se hakeminen. Vaan kun ei ole työn saamisessa lykästänyt, niin ei. Taidankin joku päivä tilastoida aikani kuluksi hakemani työpaikat. On niitä kuitenkin ollut. Ei nyt (vielä?) ihan mitä tahansa hakuja, vaan oikeasti sellaisia, mitkä työpaikat aidosti kiinnostavat ja missä yhteisössä voisin kuvitella työskenteleväni. Samalla voinen tarkistaa, mistä paikoista ei ole haun jälkeen kuulunut mitään. Niitäkin nimittäin on, valitettavasti. Jotenkin pidän sitä perin outona, että rekrytointia ei saada ns. päätökseen ilmoittamalla kaikille hakijoille, että valinnat on tehty.

Opiskeluajatuksistani taisin mainita keväämmällä. Näinhän siinä haussa kävi, että olin varasijalla, enkä päässyt opiskelemaan. Pitäisi varmaan olla onnellinen siitä, että olin ns. parhaan kolmanneksen joukossa hakijoita (gaussin käyrä), mutta ei se tässä kohtaa lämmitä. Monimuoto-opinnot ovat tosi suosittuja tänä päivänä ja sisäänpäässeet hakijat pitävät kyllä tiukasti kiinni opiskelupaikoistaan. Hain toistakin opiskelupaikkaa täydennyshaussa, enkä päässyt sisälle. Siihen oli syynä vain ja ainoastaan psyskologin haastattelussa saamani motivaatiopisteet, mitkä jäivät alle pääsyrajojen. Minä siis jäin edelleen miettimään, mitä tai mikä minusta tulee isona. Olen menossa taas ammatinvalinnanohjaukseen huomenna, missä olen jo käynyt muutaman kerran tässä kesän mittaan. Josko sieltä saisin uusia ideoita ja ajatuksia. Saa toivoa parasta!

Ei tässä silti ole ollenkaan fiilis, ettenkö saisi aikaani kulumaan. Puuhaa ja touhua on jos jonkinmoista. Elämäni on kaikkea muuta kuin tylsää. Tietenkin näin syksyä kohti on olo, että jotain uutta voisi taas alkaa. Aloitin siis useamman kuukauden projektin oman elämäkerran tiimoilta. Aloin kirjoittaa sitä kurssilla logoterapeuttisessa viitekehyksessä. Voidaan palata tähän, sillä alussa vasta olen, mutta luulen, että tästä voi tulla avartavaa ja opettavaa. Kirjoittaminen kun on henkireikäni ja sydämeni äänen ilmaisija.

Silloin vuosi sitten blogin alkutaipaleella taisin jossain tekstissä kirjoittaa, että menee syksymmällä myös enemmän ns. tupahommiksi. Liekö sillä sitten ollut vaikutusta tänään, kun päivälenkin ohessa pyörähdin pitkästä aikaa kirppikselle ja löysin euron hinnalla uuden innoituksen, 500 palaisen palapelin. Kuva siinä oli minusta vallan suloinen, eikös teistäkin? Kuin myös söpöli on palojen kappalemäärän tarkistajakaverinikin, minkä sain Ystävältäni tuliaisiksi Ruotsin matkaltaan. Maskottihylkeen kanssa suoritimme tosiaan tarkistuslaskentaa ja meidän mielestämme viimeisessä kymmenen palan läjässä oli 12 palaa. - Tästä voi siis tulla todella jännittävä syksy!