Virvon varvon...

"Virvon varvon tuoreeks terveeks..."

Näin palmusunnuntain iloksi ja ihmetykseksi lähetän kuvan maaliskuun lenkiltä. Silloin aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämmitti kovasti. Tämä on otettu pari viikkoa sitten, eli maaliskuun puolivälissä, kun taivas oli ihan huikean sininen ja päivä kirkas.  Muistan, että sinä päivänä kävelylenkkeilin aurinkolasit päässä ja eräällä asuntoalueella kohdalle osui tuo mieletön paju. Se oli aivan täynnä isoja, suorastaan pulleita, kissoja, kauniisti vierivieressä  pitkissä, suorissa oksissa. Puu (tuskin pensas) oli korkeahko, kerrassaan huikean näköinen. Yritin kuvata sitä kännykän kameralla, mutta vasta kotona katsoin, millaisia otoksista tuli ja juuri hetki sitten siirsin kuvat koneelle. Mielestäni nuo vitsat olisivat olleet täydellistä ainesta punontaan, tai oksiksi maljakkoon... Mutta kun puu kasvoi jonkun pihassa, ja oksat työntyivät aidan takaa kevyen liikenteen väylän puolelle, tyydyin vain ohimennen kuvailemaan tätä ihmetystä. Katsokaapas, eikös olekin upea. Täynnä kissoja. Ja tuo taustana oleva sininen taivas. - Vau!

Katsoin juuri netistä, Wiki kertoo, että Suomessa on parikymmentä lajia pajuja, yritin katsoa lajikkeita, mutta en kyllä täysin pysty sanomaan, mikä lajike oli kyseessä. Ei ainakaan itkupaju, heh. Kuten sanoin, oksat olivat suoria ja kurottivat kohti korkeuksia, täynnänsä kissoja. Eli pajupuu, muusta viis.

Tulin tänä viikonloppuna käymään pikavisiitille Lahteen. Tapasin Veljeni Kihlattuineen Äitini luona. He olivat ohikulkumatkalla Kihlatun kotoa Veljeni luo, joten tässä Äidin luona oli ruuan tankkauspiste. Oma matkaanlähtöni eilen oli mielenkiintoinen. Kun ajoin kaupunkiin eräälle parkkipaikalle (ennen starttia oli tarkoitus kahvitella kaupungissa Ystäväni kanssa), autossa yllättäen syttyi öljymäärän varoitus- tai merkkivalo. Eli kahvin jälkeen ajelin eräälle keskustan huoltoasemalle, missä on myös huoltopalvelu, mutta eipä tietenkään viikonloppuisin. Olin hiukan epävarma ostamaan ja lisäämään itse öljyä, kun olin vähän ns. paremmin pukeutunut.

Mutta arjessamme on enkeleitä, kun uskaltaa hädän hetkellä tunnustaa avun tarpeensa. Näin uskon! Sillä kun olin käynyt huoltoasemalla sisällä kääntymässä kassantytön luota pois ja menossa takaisin ulos autolle, niin takanani ulos käveli heijastinliiviseen asuun pukeutunut harmaaohimoinen Herrahenkilö. Ajattelin, että voihan tuota aina kysyä. Niinpä käännyin ympäri ja yllätin ko. Herrahenkilön kysymällä, että voisikohan hän auttaa tässä öljyongelmassani. Hänpä oli aulis auttamaan ja katsoi kanssani öljyt. Alarajoillahan se oli, eli syystä tai toisesta öljyn määrä viime tarkistuksen jälkeen olennaisesti pienentynyt. En kuitenkaan ole nähnyt auton alla lammikoita, että... Ehkä vain helmikuisten ajojen ansioita.

No, tämä Setä passitti minut ostamaan lisää öljyä, minkä hän ystävällisesti sitten lisäsi säiliöön. Tarkisti vielä öljyt uudelleen ja katsoi että merkkivalo sammui, ja oli sitä mieltä, että voinen ajella Lahdessa ja takaisin, mutta patisteli tilaamaan öljynvaihtoa lähiaikoina. Olin niin iloinen, että vuolaasti kiitellen annoin ilomielin hänelle lompakostani löytyneen viiden euron setelin ja taas itse vastaavasti passitin häntä ostamaan palkkioksi itselleen pullakahvit tai lauantain saunaoluen. Luulen, että tässä tuli avun antajallekin hyvä mieli, kun nauratti meitä kumpaakin. Hän toivotteli turvallista matkaa ja ajelemaan varovasti. Kun sitten starttasin pihassa, todeten varoitusvalon sammuneen, ajattelin, että selviän tällä tämän reissun, ko. Setä vielä katseli perääni huoltoaseman ovensuussa, että pääsen matkaan ja heilautti hymyillen kättään ennenkuin meni takaisin sisälle. Ostamaan kahvia tai olutta, luulen... Kyllä oli ystävällinen vanhempi Herrahenkilö, vai mitä?

Joskus on siis hyvä tunnustaa oma avuttomuutensa tai pieni epävarmuutensa. Tuon episodin vuoksi päätin, että josko vaan joku taasen minultakin apua pyytää, niin taatusti autan, jos vaan voin. Melko usein kohdalleni onkin sattunut tuntemattomia tien tai pienen avun kyselijöitä. Koen ehkä olevani lähestyttävä ihminen. En ainakaan pelottele kyselijöitä pois. Tekisi mieleni väittää myös, että kyllä sitä jotenkin toisesta vaistoaa, voiko sitä edes kuvitella kysyvänsä apua kohtaamaltaan tuntemattomalta kanssaihmiseltä.

Nyt jatkuu Äidin ja tyttären yhteinen päivä. Kellot on käännetty kesää kohti. Hyvää palmusunnuntaita ja pääsiäistä edeltävää aikaa! :)

Kuinka monta mustaa sukkaparia tarvitaan?

Kaksi päivää mennyt makuuhuoneen vaatekaappeja ja kahta isohkoa Ikean lipastoa siivotessa. Myös tuulikaapin ja eteisen naulakon päällä olevat kaapit samalla tavalla läpikäyty. Oikeasti, kaksi päivää mennyt! Silti makuuhuoneen yläkaapit ja sängyn alusta on vielä läpikäymättä. Tavaraa on siis sielläkin, tunnustan! Olen siis imuroinut pölykoiria, pyyhkinyt nihkeällä ja setvinyt, mitä pidetään itse, mitä kierrätetään, mitä poistetaan käytöstä.

Täytyy vain ihmetellä, että mitä kaikkea sitä voikin ihminen säilyttää. Huh-huijaa! Eli noihin kahden lipaston kuuteen laatikkoonkin mahtuu jos sun vaikka mitä... Noin puolet lipastojen laatikoista on alusvaatteiden sekä sukkien ja sukkahousujen käytössä, yhdessä laatikossa paksumpia, sekä urheilu- ja villasukkia. Tämän päivän elämää suurempi kysymys onkin se, että kuinka monta mustaa sukkaparia ihminen tarvitsee? Mustilla sukilla on näemmä viime aikoina varasto karttunut. Aiemmin mätsäsin aina sukkien värin muuhun vaatetuksen väriin sopivaksi. Eli värillisiä sukkaparejakin löytyy edelleen, aika paljon niitäkin...

Yhdessä lipaston laatikossa on kosmetiikkaa, koruja, ja sen sellaista, käyttötavaraa. Pitää vielä käydä läpi kylppärin peilikaapista löytyvä kosmetiikka ja pieni kori, missä myös koruja. Luulen, etten niitä kaikkia tarvitse. Eli osa koruista lähtee kierrätykseen myös. Aiemmin minulla oli aina vaatteiden ja sukkien väriin sointuva tai sattuva korukin, tai huivi, joita muuten on niitäkin...

Vaikka viime syksynä lajittelin kirpparivaatteita ja kenkiä, niin silti olen saanut pussitettua paaaaaljon lisää. Olen jo osan pusseista kiikuttanut Uffin keräyslaatikkoon. Vielä on muutama pussi odottamassa ja menossa samaan paikkaan. - Aika vapauttavaa ja palkitsevaa tämä siis ollut jo!

Kun makuuhuone läpikäyty, aion jatkaa kirjahyllyn kaapit ja laatikot, sekä myös keittiöön. Ehkä jo ennen pääsiäistä, tai sitten vasta sen jälkeen. En tiedä, miten onnistun, mutta ajatus olisi myös jotain astioita tarjota kirppikselle. Jos vaan ottavat vastaan. Tai sitten Ystäväni omillaan vähän aikaa asuneet Tyttäret voisivat myös katsoa, josko jotain tarvitsevat. Kuiva-aine- ja maustekaapit pitää myös siivota, sekä säilykkeet kurkistaa, viime kerrasta on jo vähän yli vuosi aikaa. Taatusti jotain vanhaa löytyy, valitettavasti.  

Tarkoitus myös olisi ennen loppukevättä siirtää huonekaluja toisiin asentoihin sekä makuuhuoneessa, että olohuoneessa, siksi myös tämä kaappien välppäys tuli ajankohtaiseksi. Kuten aiemmin olen täällä blogissakin todennut, että tavaraa on (liikaa!) säilytystiloihin nähden. Täytyy siis jotain tolkkua tähän saada.

Vielä on mietinnässä lankojen kohtalo. Niitäkin on...liikaa. - Arvasitko? Myös kaikenlaista lippua ja lappua, eli paperia. Puolisentoista vuotta sitten viimeksi silppuroin paperisilppurilla vanhoja laskuja, reseptejä, työvuorolistoja, yms. paperinkeräykseen sopimatonta. Kyllähän niitä täytyisi taas silputa. Vuoden vaihteessa mietin, melko vakavasti, että pitäisiköhän siirtää kaikki laskut e-laskuiksi. Alkaa tuo sähköisyys kuitenkin olla jo tätä päivää. Saisihan niitä e-laskujakin sitten tarpeen mukaan tulostella, eli hyvä syy hankkia uutta elektroniikkaa. En nimittäin omista (vieläkään) tulostinta, kun aiemmin töissä pystyin ja Ystäväni printterillä olen pystynyt lähes kaiken tarvitsemani tulostamaan.  Minä kun vaan olen ollut niin perinteinen ihminen, että laskut on tulleet pääasiassa paperisina postin jakamana. Vaan eipähän tuo paperiteollisuus kukoista tai postinjakajien työpaikat taida nousta ja nämä tahot minun toimillani pelastua, vaikka kovasti olenkin yrittänyt näitä tukea.

Niistä mustista sukista puheenollen. Pimeys laskeutui juuri, täytyy käydä valoja sytyttelemään ja josko vielä saunankin tämän pölytys-rymistelyn päätteeksi lämmittäisin. Valon määrä on lisääntynyt joka päivä. Viikonloppuna ollaankin kesäajassa ja tämän projektit varmasti jo paremmalla tolalla. Ehkä sitten on paremmin myös inspiraatiota kirjoittaa blogiin. 

-zolinone

Sain toivomuksen kirjoittaa atopiasta ja kosketusallergiasta. Ilmeisimmin toivojan (kiitos vinkistä ja vihjeestä!) innoittajana toimi viime viikolla maanantaina MOT-ohjelmassa käsitelty Väriä hiuksiin, missä kerrottiin hiusvärien allergiaa aiheuttavista oireista ja yliherkkyydestä.   

                            

Taustana tälle toiveelle kerron, että minullahan on atopiaa ollut pienestä lapsesta lähtien, minkä lisäksi minulla on ympärivuotista allergista nuhaa ja nykyään myös diagnoosi tuosta mainitusta kosketusallergiasta. Minun tapauksessani kosketusallergiani on tyyppiä hidas allergia (toinen tyyppi on siis luonnollisesti nopea). Hitaassa tyypissä allergeenin (=allergiaa aiheuttavan aineen) oireet ilmaantuvat viiveellä, viive voi olla päivästä noin viikkoon. Allergeeni voi olla esimerkiksi nikkeli, tai sitten muun muassa tässä minun tapauksessani esiintyvä kemikaalien säilöntäaineena käytetty metyylikloori- ja / tai metyyli-isotiatsolinoni, kauppanimenä käytetään myös sanaa Kathon. Nämä esimerkkinä mainitut ovatkin yleisimpiä allergeeneja. Netistä löytyy paljon lisää tietoa näistä (esim. hakusanoilla atopia ja kosketusallergia), jos joku haluaa googlata.              

                            

Oma diagnoosini tuolle kosketusallergialle on muutaman vuoden takaa. Tässä ajassa olen oppinut sanomaan ääneen sanan metyylikloori-isotiatsolinoni. (Saavutus!).  Olen myös oppinut löytämään ko. aineen eri kemikaalien tuoteselosteesta. Useimmiten tarkkasilmäinen löytää sen helpoiten kun alkaa lukea tuoteselostetta lopusta alkuun. Näin myös minä.                             

                            

Kosketusallergia-diagnoosin jälkeen olin yllättynyt, miten monesta tutusta käyttämästäni tuotteesta sitä allergiaa aiheuttavaa ainetta löytyi. Hyvin monesta käsi- ja suihkusaippuasta, shampoosta, tai hoitoaineesta. Myös melko monesta käyttämästäni puhdistusaineesta, ja myös käsitiskiaineista, kuten esimerkiksi aiemmin suosimastani sitruuna-Fairystä. Ja siitä olikin ehkä vaikein luopua, ajatelkaa, Fairystä. Mutta terveyteni vuoksi olen sen tehnyt. Tämän diagnoosin myötä nykyään tuoteselosteet luen tarkasti ja siis välttelen tuota metyylikloori- ja / tai metyyli-isotiatsolinonia.                        

                            

Oireistani.  Mitähän niistä nyt sitten voisin kertoa. Eli ylipäätään atopiani vuoksi ihoni on kauttaaltaan herkkä ja kuivahko, tarvitsen periaatteessa päivittäin perusvoiteita, sekä ajoittain käytän myös hoito-, siis lähinnä kortisonivoiteita. Toisinaan elämäni on niin sanotusti tyyntä, eli elän melko rauhallista rinnakkaiseloa tämän atopia-taipumukseni kanssa. Hyvin tuttua (valitettavasti) on kuitenkin se, että atopiani saattaa kiukustua, siis iholleni eri kohtiin tulla turvotusta, hilseilyä,  kutinaa, sekä sille saattaa lehahtaa punoittavia läiskiä, ja nämä kutisevat läikät voivat kehittyä sitten ihottumaksi, joskus jopa pahaksikin. Tämä ihon oireiluhan sitten taas voi tapahtua milloin mistäkin syystä. Aina en todellakaan (vilpitön!) siis edes tiedä, mistä iho-oireiden paheneminen alkaa tai  en välttämättä osaa ennakoida mistä se saattaisi alkaa. Siis voin ihan suoraan sanoa, että koenkin atopiani elävän ihan omaa elämäänsä.         

                            

Aika-ajoin minulle tulee käsi-ihottumaa, mikä onkin hyvin kiusallista ja niiden oireiden pahetessa hoidot toisinaan vaativat hyviä hermoja ja pitkäjänteisyyttä. Kädethän kun ovat näkyvä ruumiinosamme (ihottuman olleessa akuutissa vaiheessa, siis "päällä",  se aikaansaa myös kanssaihmisten hämmentyneitä ja säikähtäneitä katseita, toisinaan myös kyseleviä kommentteja ihostani). Jokainenhan tietää myös miten tärkeässä asemassa kädet ovat jokapäiväisessä toiminnassamme,  ne kun ovat kosketuksessa lähes kaikkeen. Kun käsiin (tai  mihin nyt sitten aina se iskeekään) sitten tulee ihottumaa, voin omasta kokemuksestani sanoa, että se todellakin lamaannuttaa, se voi rajoittaa elämää, suorastaan jopa estää joitain toimintoja. Eli ei mikään kiva matkatoveri elämässä.           

                            

Tämä paheneva käsi-ihottuma olikin yksi osasyy silloin muutama vuosi sitten, kun pääsin allergiatesteihin. Tuolloin käsi-ihottumani oli todellakin pahana. Paheneminen voi tapahtua yllättävänkin nopeasti, näin myös sillä kertaa. Tuolloin käsi-ihottuman lisäksi raajoissani oli vähän, sekä myös kasvoissani oli ihottumaa, lähinnä ohimoilla, ja hiusrajassa. Tuolloin sain aiemmin mainittujen voiteiden lisäksi myös antibioottihoitoja ihon tulehdukseen, niiden lisäksi söin suun kautta kortisonikuureja useamman. Ei vain oireilu ottanut talttuakseen kokonaan ja niin siis päädyin useamman työterveyslääkärikäynnin ja kortisonikuurin jälkeen lähetteellä ihotautilääkärin kautta allergiatesteihin. Testausten jälkeen kävin kuulemassa tulokset ja sain reseptejä, tällöin sain myös lähetteen elämäni ensimmäisiin valohoitoihin.              

                            

Tällä hetkellä atopiani on melko rauhallisessa vaiheessa, eli ihoni oireilu on syystä tai toisesta jonkin verran vähentynyt. Talviaika luonnollisesti tuo atopiaan oman vivahteensa, siis saatan tarvita hoitoa iholleni enemmän, siis lähinnä voiteita. Toisaalta tämä talvi on ollut poikkeuksellisen lämmin, ei paljoakaan pakkasia. Silläkin voi olla vaikutuksensa. Olin jopa kokeilumielessä loppusyksystä-alkukevääseen ilman aiemmin jokapäiväistä allergialääkettäni, antihistamiinia siis. Nyt aloitin kuun vaihtuessa maaliskuuksi taas syödä antihistamiinia, ihan varmuuden vuoksi, kun alkaa allergeeneja olla ilmassa (varsinaista siitepölyallergiaa minulla ei ole diagnosoitu), sekä aikaa myöten katupölyä, mikä taasen on minulle oireita aiheuttava tai voimistava. Heinistäkään en (onneksi!) pahemmin saa oireita kesällä, mutta kun on pujon ja homepölyn vuoro, niin silloin oloni on useimmiten huono ja oireilu viimeistään alkaa. Näin se allergiavuosi minun tapauksessani yleensä menee. Mainittujen allergeenien lisäksi saan jonkinverran oireita myös huone- ja joistain eläinpölyistä.                

                            

Ylipäätään kosketusallergian ja atopian kanssa vain täytyy elää, oli niiden vaihe mikä tahansa. Ne kun ovat yleensä loppuelämän matkatovereita. Oireiluihin vie toki aikaa tottua, sopeutua, eikä se silti läheskään aina onnistu. Kun olo on pahin, silloin on leikki kaukana ja elämä saattaa olla todella kurjaa. Näin nämä atopia ja kosketusallergia opettavat ihmiselle elämän jaloja taitoja : sillä minulle ne ovat ainakin muovanneet kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Sillä hyviä hermojahan nämä oireet toisinaan kysyvät.  Lisäksi tarvitaan runsainmitoin myös suvaitsevaisuutta, myös armollisuutta, itseänikin kohtaan. Näitäkin tämä elämä on opettanut. Tietenkin myös : Asennetta! Jos iho on kurjassa kunnossa, ei mielikään aina ole iloinen. Ja taas surumieli voi antaa uutta yllykettä ihon huonolle kunnolle, kierre syntyy hyvinkin helposti. On ihan taivaan tosi, että kokonaisvaltainen hyvinvointi on isossa asemassa oireilun hallinnassa. Täytyy tähän loppuun vielä todeta, että kun iho on parempi ja oireilu tasapainossa, niin kyllä elämä on aika ihanaa! <3       

                            

ps. Tämän kirjoituksen toivoja ehkä odotti toisenlaista blogipäivitystä, mutta tästä nyt tuli tällainen... :)

Älä ole onneton

Kuluneisiin päiviin sattuu tuo Leevin ja kumppaneiden vanha "renkutus" vuodelta 1981. Mieheke oli lomalla viime viikolla, kun itse olin viimeisen viikon kurssilla. Suurelta osin lomansa kului remonttia ja tyhjennystä tehden Isänsä omistamassa asunnossa. Pääsinpä minäkin sitten tyhjennystä tekemään viikonloppuna, seurauksella, että hauishan siinä kipeytyi ja voin kokemuksesta sanoa, että 120 cm leveä runkopatja painaa melko paljon kun on useampi kerrosväli kierreportaita, mitä kantaa. Huh! - Mutta selvisimme, Pojat ja minä.

Eli nyt korvamatona soi nyt tuo "...älä ole onneton...". Yritänkin ajatella positiivisesti, vaikka tällä hetkellä on vähän alakuloa ilmoilla, huomaan. Kurssista sinällään jäi hyvät fiilikset, olen tyytyväinen, että hain, pääsin ja osallistuin ko. koulutukseen. Perjantaina todistukset saimme, kuin myös englannin kielen tasotestin tulokset. Onhan näistä sitten ansioluetteloon täytettä ja materiaalia.

Pari päivää olen ollut aika väsynyt. Kurkkukarheutta, vähän äänen käheyttä, sekä hitusen lämmöntunnetta kehossa. Silti ei ole flunssa iskenyt, ainakaan täydellä teholla. Tuo harmaa ja kostea keli, eipä sekään minun mieltäni piristä. Ulkoillessa kun tuntuu, että kosteus menee luihin ja ytimiin, sitten palelee. Ulkoillessa ja autoillessa saa väistellä lätäköitä ja kraatereita. On se kevät siis edistynyt, valoisaa aikaakin on enemmän. Vieläkö tulee tuntuvammin pakkasta, vaikea sanoa.

Aloitin jo viime viikon lopulla neulomaan itselleni pitsipipoa Sandnes Garnin puuvilla-villa langasta. Väri "ei-niin-pirteä" liila, vähän meleerattu sellainen. Sävy hiveli vähän haaveellista mieltäni. Se sopinee varsin kevään värimaailmoihin ja esim. farkkuihin. Vaan en ole päässyt tässä projektissani juuri alkua pidemmälle. Aloitusjoustin olisi valmiina, mutta pitsineule aloittamatta, mutta lanka on kivaa neulottava, joten josko se siitä valmistuisi.

Harmitti sekin tänään, kun yhteen työpaikkaan liittyen yritin soittaa soittoaikana useamman kerran. Olisin halunnut kysellä lisätietoja, niin lisätietojen antaja ei vastannut puheluihin koko päivänä. Kyllähän tietty arvasin, että vastaamattomuuteen  on oltava hyvä syy, mutta silti olin jotenkin ärsyyntynyt. Asia kuitenkin selvisi, kun hän itse sitten palasi nyt illalla asian tiimoilta. Selityksensä hyväksytty. Hakemus sitten seuraavaksi "väännettävä", enkä ole vielä edes aloittanut. - Tahmeaa.

Pesin värillistä pyykkiä. Pesukonekin imi alakuloonsa mustia sukkia. En ymmärrä alkuunkaan, miten kuivumaan sain ripustaa parittoman määrän niitä.  Yleensä kun olen aika tarkka näissä jutuissa. No..josko se jossain pyykkikorin pohjalla istuu, tuo yksinäinen musta sukkarukka, odottaen löytäjäänsä.

Kävin iltapäivällä Ystäväni kanssa kahvilla. Siitä vähän piristyin ja kävin sitten sen jälkeen vielä räntäsateessa tankkaamassa autoa. Kaupan jätin suosiolla huomiseksi. Odotan inspiraatiota, mitä kokkaisin loppuviikoksi. Eipä ole vielä iskenyt ideantynkää. Tänä iltana ajattelin kaivella vielä kaappeja, josko saisin iltateelle Miehekkeelle leivottua pikaleipää. Kait se on alettava puuhaamaan, ettei mene ihan surkutteluksi tämä päivitys.

Loppuun laitan pari kuvaa parin viikon takaisista iltateelle leipomistani herkuista. Eli suolainen piiras oli valmiiseen ruispiiraspohjaan leivottu parsa-fetapiirakka. Nesteenä käytin sillä kertaa kermaviiliä, mistä tulikin oma makuvivahteensa. Piiras oli hyvää, oikeastaan jopa parempaa sitten leipomisen jälkeisenä päivänä. Makeana leivoin samaan syssyyn cookies'seja. Kuivat raaka-aineet näihin olivat joululahjaksi saadusta lasipurkista (harmi, etten muistanut kuvata kaunista purkkia, missä aineet olivat sievinä kerroksina). Lisäksi taikinaan tuli voita ja yksi kananmuna. Lopputuloksena oli herkullisia, suklaisia (ja melko rasvaisia...) keksejä. Kaikki on syöty, kiitos ja vilkutus vain purkin kokoajalle, leipurien aatelille, Ystävälleni sinne maalle.  :P