Viimeinen viikko kurssia käynnistyi tänään. Aamulla ajelin
kotoa Lahteen. Oli paikoitellen vähän kurja keli ajaa. Ilma oli noin asteen
pakkasen puolella. Tienpinta varmaan vaihteli nollan molemmin puolin, riippuen
paikasta. Iitin ja Nastolan välillä oli paikoin melko kuuraisen oloista.
Yhdessä kohtaa vähän säikähdin, kun taustapeilistä tajusin, että nyt olen
kahden rekan välissä. Edellä ajoi eläinkuljetusrekka ja takana tuli joku
toinen. Tosiaan tie oli osin kuurainen ja
jossain kohtaa ennen Uusikylän tienhaaraa kuului auton renkaan alta vaimeasti
"kraaaaaah..". Hetken pelkäsin lähteekö auto luisuun loivassa
mutkassa... - Ei lähtenyt. - Onneksi.
Eli selvisin Lahteen. Takaisinkin, koska olen kotona tätä
kirjoittamassa nyt illalla. En tiedä johtuiko maanantaista, vai viimeisen
viikon käynnistymisestä, vaiko sittenkin molemmista, kun aika moni henkilö ryhmästämme
oli vähän väsähtäneen oloinen. Itsekin koin väsymystä ennen lounastaukoa.
Muutaman kurssikollegan kanssa myös juttelimme siitä, että toisaalta olemme
vähän hukassa tällä hetkellä, kun loppu häämöttää, eikä tulevaisuudesta osaa
yhtään sanoa. Ensi viikolla voi, ainakin hetken aikaa, tuntua jopa tyhjältä. -
Onneksi on kuitenkin kevät ja päivät pitenevät kokoajan. Sen huomaa tuolla
tienpäälläkin.
Taisin luvata jotain kurssifiiliksiä ja -kokemuksia. - Nooooh...jos
jotain päällimmäisiä ajatuksia. Olen tämän kurssin aikana löytänyt jotain
itsestäni, toivottavasti oppinutkin jotain. Osa oppimiskokonaisuudesta
vaikuttaa tutulle, eli kuin olisin kerrannut jo aiempia kokemuksiani ja
oppejani. Olen myös saanut tutustua uusiin ihmisiin ja se on vahvistunut, että edelleen
minun on helppo tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Siitä tulikin
mieleeni, että teimme viestinnän tunnilla Tony Dunderfeltin temperamenttitestin,
mikä perustuu väreihin. Olin eniten vihreän värin edustaja, keltainen kiri kuitenkin
kovasti kannoille. - Kyllä minä tunnistin itseäni molemmista näistä.
Aika paljon meillä on ollut englantia, mikä oli yllätys. En
tosiaan tiennyt sitä hakiessani tähän koulutukseen. Mukavaa kuitenkin, että
meillä oli natiiviopettaja, mikä vähän laittoi yrittämään enemmän, ehkä myös
oppimaan. Olemme oppineet lehti- ja tapahtumamarkkinoinnista. Ja kun kyseessä
on TE-toimiston kurssi, olemme myös käyneet läpi esim. CV:n tekemistä ja
päivittämistä. Kaikenlaista, mutta sitten ei kuitenkaan mitään hurjan superia,
näiden viikkojen aikana.
Ei kuitenkaan voi pitää vähäpätöisenä sitäkään, että on
ollut tekemistä arkipäivisin. Kyllähän tässä itselleni jotain ryhtiliikettä ja
yhteisöllisyyttä on myös syntynyt. Ei ne lie, nekään, ole turhia juttuja. Työttömänä
ollessani olen huomannut, että on vaara helposti notkua kotona, eikä ehkä oikein
tunnu kuuluvansa minnekään. Itselläni apua on ollut esim. kässäkerhoista ja
neuletapaamisista, eli sitä yhteisöllisyyttä olen hakenut harrastusteni kautta,
joten siksi en pidä tilannettani aivan toivottomana. Jollainhan niitä päiviä on
täytettävä ja ihmisten ilmoille päästävä, vaikka välillä kotoilukin on
kunniassaan.
Viikonlopun aluksi olimme perjantai-iltana Miehekkeen kanssa
konsertissa teemalla Hiljaa yössä. Oli hyvä ja tasokas konsertti. Pidin siis ja jopa viihdyin. Ainut
mikä aiheutti ennakkoon paineita, oli aikataulu ja se, miten ehtisin
valmistautua iltaan, eli käytännössä se, miten saisin hiukset laitettua
mieleiselläni tavalla kiinni. Jotenkuten onnistuin, ettei asia ainakaan
tunnelmaa lätistänyt. Muuten viikonloppu meni melko rauhallisissa merkeissä,
akkuja uuteen viikkoon ladaten. Pari Ystävääni kuitenkin sunnuntaina tapasin.
Sain myös luettua sen Panu Rajalan kirjan, Lavatähti ja
kirjamies. Kirjassa oli 241 sivua. Jotain kommentteja siitä ehkä odotatte,
joten yrittänen jotain kertoa tuonnempana (viimeistään ensi kuussa). Malttakaa
siis vielä tovi.
Nyt otan iltateetä, on vähän viluinen olo. Pienet valmistelut on
myös tehtävä aamua varten ja pakattava vaatteita mukaan myös keskiviikoksi.
Aion nimittäin jäädä ti-ke väliseksi yöksi Äidin huomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti