Ensimmäinen adventti

"Nyt sytytämme kynttilän..." Ensimmäinen adventti. Sytytin yhden pienen kynttilän, sekin valaisee. On melkoisen pimeä, näin marraskuun lopussa. Maa on lumeton, toisin kun viime viikolla oli muutaman päivän ajan pieni kerros valkeaa päivää ja iltaa valaisemassa. Tänään päivällä oli lämmintä muutaman asteen verran, melkein aurinko paistoi jossain vaiheessa iltapäivää. Eli kyllähän se vähän maisemaa näytti toisenlaisessa valossa.

Joulun odotus on nyt sitten virallisesti alkanut. Tänä viikonloppuna oli Miehekkeellä harrastuksen tiimoilta pikkujoulut ja myös oman ammattiyhdistykseni pikkujoulut. Mielellänihän minä osallistuin. Ensin teatteria ja sitten ruokailua. Taisi itselläni olla kauden ensimmäiset ja viimeiset pikkujoulut. Voisin kuitenkin kuvitella, että sesonki on ns. päällä. Itselläni joulufiilistely ei ole kuitenkaan oikein käynnistynyt. Olen aika kiinni arjessa tällä hetkellä. Arkisissa ja maallisissa asioissa. Kyllä minä viime viikonloppuna jo keittiön ja olohuoneen ikkunaan valotähdet viritin. Valoa tuomaan ja tunnelmaa luomaan. Tuikkuja olen polttanut iltaisin aina muutaman kerrallaan. Kotoillessa. Ehkä se siitä.

Joulun suunnitelmat ovat taas vaihteeksi vähän avoimena, kuten viime vuonnakin. Viime viikolla sitten Miehekkeelle ilmaisin, että jotain suunnitelmia olisi nyt vaan tehtävä. Ilmeisimmin tämä sai häneen vähän ajattelemista. Tiedän, ettei tämä kuvio ole hänelle(kään) helppo. Meidän muuttuvat tekijämme eivät vain ota vakiintuakseen. Se toisinaan, lievästi todeten, harmittaa.

Tänään aamupäivällä yksin ollessani lenkkeilin ja sunnuntaisaunoin. Hiljaa itsekseni mietiskelin näitä kuvioita. Ajattelin kuitenkin, että jospas tänä vuonna tekisinkin vähän itse laatikoita (lähinnä lanttua ja porkkanaa), ehkä parille Joulun päivälle. Eihän se nyt niin vaikeaa ole ja ehkä tässä on aikaakin näitä tehdä.

Kurssi kun on jo loppupuolella. Vielä pari viikkoa jäljellä. En tiedä, saanko työssäoppimisen paikkaa. En ole kovin asiaan panostanut, ainakaan vielä. Lähinnä haluaisin sen työpaikan. Hyvä kuitenkin, että tälle kurssille pääsin ja olen jaksanut käydä. Se on siis jälleen Lahdessa, alkoi jo lokakuun puolella. Viikot on menneet tosi nopeasti. Olen päivittänyt osaamistani mm. toimistotyörutiineissa, asiakirjoissa, taloushallinnossa ja kirjanpidossa. Ihan ok!

Kurssi on vaikuttanut siinä, että kädentaidon puuhastelut ovat nyt olleet aika pienissä. Siis Joulua silmälläpitäen. Viime vuonna tähän aikaan oli lahjatehdas tuottanut jo kaikenlaista. Nyt on toisin. En edes ole kortteja askarrellut. Enkä ole varma, teenkö edes. Inspis puuttuu, vaikka ajatuksia ja ideoitakin olisi.

Tässä kuitenkin tunnelmaa näin lopuksi. Odotellaan, että se fiiliskin tulee vielä. - Toivossa on hyvä elää!

Kaverille kans

Yleensä on mukavampaa syödä yhdessä kuin yksin. Vaatimatonkin ateria maistuu paremmalta yhdessä syötynä. Samalla reseptillä ja ohjeella valmistettu ruoka maistuu aina erilaiselta, kun kokki vaihtuu. - Oletteko samaa mieltä näistä?

Ex-kollegani sattui soittamaan viikko sitten lauantaina ollessani lenkkeillen lähikaupassani. Minun oli silloin tarkoitus vain ostaa jotain pientä ja vaatimatonta, sekä edullista ruokaa itselleni viikonvaihdetta varten. Hän sai kutsuttua itsensä käymään seuraavana päivänä. Hän tosin kyseli vain kahvia.

Kaupassa kun olin, sainkin idean. Päätin, että nyt voisin joutessani valmistaa hänelle ja itselleni sunnuntailounasta. Soitin hänelle vielä illalla rauhoituttuani päivän kiireistä ja menoista. Ehdotin, että voisinpa tehdä meille jotain syötävää, kun hän tulee käymään. Hän suostui oitis!

Nyt Te, Lukijani, joudutte valitettavasti vain lukemaan tätä tarinaa siitä, mitä valmistin, koska kuvia ruuista ja kattauksesta en ehtinyt saapuneen vieraan nälästä johtuen ottaa. Enkä edes tiedä, olisiko kaikki ollut ns. kuvauksellista. Sunnuntaina siis alkoi kokkailu heti kohta aamukahvista selvittyäni (nukun viikonloppuisin pidempään kun arkena), koska Ystäväni oli luvannut nälkäisenä saapua jo  ennen puoltapäivää. Käytännössä hän saapui noin klo 11:45.

Vaikeinta itselleni useamman ruokalajin valmistuksessa on aterian eri osa-alueiden ajoitus ns. oikeaan aikaan ja yhtäaikaisesti. Lisähaasteita aiheuttavat myös keittiöni pieni koko ja sen työskentelytasojen puute. Eli ruokapöytäni on usein ruuan nauttimisen lisäksi myös paikka, mitä joudun  käyttämään apuna itse ruuan valmistukseen ja laskutilana kupeille ja kipoille. Tietenkään en myöskään halua tiskipöydillä ja tasoilla lojuvan yhtään ruuan valmistukseen käytettyä astiaa ja / tai  tarviketta itse varsinaisen aterioinnin aikana. Pieni keittiö kun on, niin ne tiskit täytyy mielestäni hoitaa aina ennen tarjoilua ja ruokailua. Niin on paljon mukavampi.

Mitäkö sitten valmistin. - Nooooh...yritän kertoa.

Aloitin avokadokastikkeesta. Kastike oli kylmä kastike, guacamole-tyyppinen ratkaisu, omin virityksin. Eli sauvasekoittimella soseutin avokadoa, sekaan sitruunanmehua (sitä saa olla ihan reilusti, myös avokadon tummumista estämään). Mausteiksi perussettiä, eli suolaa ja jauhettua mustaa pippuria. Eli tätä kastikettahan voi tosiaan varioida mieleisellään tavalla. Joukkoon sopisi erittäin hyvin myös chili, mutta minulla ei ollut kuin paprikamaustetta.  Valkosipuliakaan minulla ei ollut, mutta onneksi löytyi yksi punasipuli, minkä Tupperin minileikkurilla hakkelsin omaan tarjoiluastiaansa, vaikka sen vallan hyvin olisi voinut sekoittaa suoraan kastikkeeseen. Lisää rakennetta taioin kermaviilistä ja rahtusesta emmental-raastetta. Ohjeita tähän kastikkeeseen löytyy pilvin pimein, tämä oli minun tämänkertainen versioni. Kastike kannattaa säilyttää viileässä tarjoiluun asti.

Broilerinfileet (naturel) olin ottanut huoneenlämpöön jo ennen kastikkeen valmistusta. Mutta ennen niiden maustamista otin esille muutaman porkkanan ja parsakaalin. Kuorin porkkanat ja paloittelin ne pienemmiksi (muoto tällä kertaa ns. tankomalli, mutta järeämpänä kuin tikku), parsakaalin kukintoja leikkelin veitsellä siitä ns. rangasta. Nämä sitten menivät yhdessä höyrytyskattilan höyrytysosaan ja kannen alle odottamaan kypsyttämistä.

Sitten mittasin kahdelle syöjälle sopivan määrän couscous'ia isolle syvälle lautaselle. Sekoitin "kuivan" couscous'in joukkoon jo suolaa ja vähän yrttimaustetta. Latasin vedenkeittimeen vettä odottamaan kypsennysvaihetta. Varsinainen "kypsennys"  tapahtui  vähän myöhemmin juuri ennen ruokailuamme siten, että keitin vedenkeittimellä vettä, mitä sitten kaadoin couscous'in joukkoon. Sekaan luraus oliiviöljyä ja koko komeus kannen (esim. mikrokupu, mitä itse käytin) alle vähäksi aikaa hautumaan kypsäksi. Mielestäni toimii ihan hyvin näin, eli ei tarvitse keittää couscous'ia kattilassa.

Tuon jälkeen kävin broilerileikkeiden kimppuun. Kuivasin ne talouspaperilla ja ripsuttelin molemmille puolille pintaan melko reilusti broilerimaustetta. Suolaa en erikseen enää laittanut, koska ne ovat pakattu suolaveteen ja  tuo maustesekoitus sisälsi suolaa noin kolmanneksen verran. Fileet latasin oliiviöljyllä voitelemaani uunivuokaan. Päälle lurautin vähän lisää öljyä ja myös hunajaa. Uuni noin kaksisataa astetta, aika puolisen tuntia ja rapiat huolehti lopusta. Mielestäni uunivuoan voi aivan hyvin laittaa kylmään uuniin, broileri kypsyy sangen nopeasti niinkin, etenkin kun liha on otettu huoneenlämpöön ajoissa.

Lisäkkeeksi paistoin voissa pannulla myös grillijuustoviipaleita. Paiston (vähän ruskeaksi paistunut pinta) jälkeen käärin juustoviipaleet folioon ja tuo mytty uuniin broilerin kaveriksi, näin pysyy lämpimänä. "Lisäkesalaattina" oli miniluumutomaatteja ja kurkkuviipaleita. Pöytään katoin myös naturel-cashewpähkinöitä (en paahtanut niitä) ja koulutuskeskuksen oppilaiden paistamaa jyväleipää kaverinaan kermajuustoa. Ruokajuomana oli vain sitruunalla maustettu vesi.  Tulikohan kaikki varmasti mainittua...

Tiskeistä selvittyäni katoin pöydän, vähän erilaisesti, kuin yksin syödessäni, tälläkertaa nimittäin servetit taittelin ja kynttilän sytytin. Ei se oikeastaan sen ihmeellisempää vaatinut. Ruoka maistui vieraalleni ja omasta mielestänikin oli kiva syödä yhdessä vähän normaalia yksinsyömistä monipuolisemmin. Jäipä sitä ruokaa vielä sen verran yli, että sain siitä yhden lounaan uusin höystein vielä tiistaille, kun minulla oli opiskeluista etäiltapäivä.

Eli ehdottomasti suosittelen yksinasuvia ihmisiä syömään yhdessä toisten kanssa. Tulee hyvä mieli ruuantekijälle kautta -tarjoajalle ja itse ruokailijalle. Vankasti siis seison aloituslauseitteni takana. Syödä kun kuitenkin pitää. Joka päivä. - Bon appétit. :P

Sunnuntai (sauna, sitrukset ja leipomukset)

Päätin viime viikon puolella, että tänä viikonloppuna teen mitä huvittaa ja jos ei huvita, on hyvä ja lupa ottaa ihan rauhallisesti.

Perjantai-iltana kävimme Miehekkeen kanssa pitkästä aikaa yhdessä ulkona syömässä. Hän tuli sitten ruuan jälkeen tähän luokseni yökylille. Aamupäivällä hän lähti taloyhtiönsä pihatalkoisiin ja niistä selvittyään mökkeilemään Poikansa kanssa. Minä en tehnyt yhtään mitään isompaa. Polttelin kynttilöitä koko pyhäinpäivän kotosalla. Lueskelin ja neuloin. Rentouduin ja rauhoituin! Iltapäivän käännyttyä pykälän verran illan suuntaan lähdin ulos lenkkivaatteissa, varusteina yksi hautakynttilä ja tulitikut. Täytyy sanoa, että yllätys oli suuri päästessäni hautausmaalle. Siellä oli jo melkoinen valomeri, vaikka hämärä oli vasta juuri laskeutunut. Liikutuskin oli käsinkosketeltavaa, kun hämärissä ihmisiä kulki hiljaisina ja mietteissään. Kävin itse viemässä oman kynttiläni muualle haudattujen muistelupaikalle. Kerrassaan vaikuttava näky jo alkuillasta. Varmaan jotain uskomatonta vähän myöhemmin, kun kynttilöitä on enemmän. Myönnän, että tipan tai kaksikin pyyhin silmäkulmasta kynttilöitä katsellen  ja hetken omia läheisiäni (niitä monia...) muistellen.

Illalla oli alkuperäinen ajatukseni hautausmaalta palatessa saunoa. Vaan toisin kävi, kävin vain pienesti suihkussa ja menin kaiken lisäksi suht aikaisin nukkumaankin.  Tänään oli sitten aamulla melko virkeä olo, sain nukkua pidempään kun viime aikoina arkiaamuisin. Aamulla ajattelin, että voihan tästä tehdä toisenlaisen sunnuntain ja saunonkin sitten aamupäivällä lenkin jälkeen. Söin puuroa ja laitoin lenkkivaatteet jälleen niskaan. Ennen starttia vielä saunan käänsin päälle. Lenkki kulki aivan mukavasti, melkein olisin voinut vaikka juosta osan matkaa. Ainut vaan, että oli liikaa vaatetta päällä, joten pieni hiki pintaan tuli juoksematta. Ulkona oli marraskuuksi melkoisen lämmintä ja kosteaa. Ei satanut, mutta tuuli jonkinverran. Kotiin palatessa olikin kiva sitten sujahtaa vähäksi aikaa saunaan.

Mikähän minua vaivaa. Viime aikoina olen hyvin usein huomannut tarttuvani kaikkeen, mikä vivahtaa sitruksiin. Tämä päivä onkin sitten ollut varsinainen sitrus-sunnuntai...jos nyt niin voisi sanoa. Nimittäin lenkin ja saunan hikiä pesevällä punaiset appelsiinit -suihkugeelillä on aina mieltä piristävä vaikutus. Ihan yksi suosikkejani. Samaan syssyyn päätin myös kuoria kasvot, pinkillä greipillä. Hyvä tuote sekin. Nesteitä saunan jälkeen toi pari satsumaa, mitkä ovatkin tosi herkullisia tähän aikaan vuodesta, varsinaisia vara-aurinkoja. Keitin myös teetä...ylläripylläri...sitrusteetä! Tuon pakkauksen ostin viime viikolla. Vihreää teetä höystettynä  situksilla ja punahatulla, echinacealla. Oikein mainion ja virkistävän makuista, vaikka en kaikista vihreistä teelaaduista niin innostukaan, mutta tätä voin suositella kokeilemaan.

Reipastuin sitten myös leipomaan. Tein pitkästä aikaa sämpylöitä, mitkä mielestäni onnistuivatkin tällä kertaa hyvin. Hetki sitten koemaistoin. Vesi-maitoseosta käytin nesteenä, laitoin taikinaan raastettua porkkanaa, kaurahiutaleita ja hurjan viljaisia sämpyläjauhoja. Makeudeksi tilkan siirappia ja rasvaksi vähän sulatettua voita. Kyllä kelpaa!  Aion vielä illemmalla saatella Miehekkeen kanssa Poikaansa asemalle ja nakata muutaman sämpylän Pojallekin matkaevääksi opiskelupaikkakunnalle. Jos ei kelpaa, nakelkoon niillä vaikka variksia...

Samoilla uunin lämpimillä ja sämpylöiden kohotessa, pyöräytin meille iltateen kyytipojaksi piirakan. En ole aiemmin tätä päärynä-aurajuustopiirakkaa leiponut, mutta ajattelin kokeilla, kun viimeinen viime viikolla ostamistani päärynöistä alkoi olla jo melko kypsä. Päärynän kaveriksi löytyi jääkaapista juuston jämät. Että katsotaan, miten tämä uppoaa ja iskän ikävää taittaa...