Maaaaaaaanantai

Viimeinen viikko kurssia käynnistyi tänään. Aamulla ajelin kotoa Lahteen. Oli paikoitellen vähän kurja keli ajaa. Ilma oli noin asteen pakkasen puolella. Tienpinta varmaan vaihteli nollan molemmin puolin, riippuen paikasta. Iitin ja Nastolan välillä oli paikoin melko kuuraisen oloista. Yhdessä kohtaa vähän säikähdin, kun taustapeilistä tajusin, että nyt olen kahden rekan välissä. Edellä ajoi eläinkuljetusrekka ja takana tuli joku toinen.  Tosiaan tie oli osin kuurainen ja jossain kohtaa ennen Uusikylän tienhaaraa kuului auton renkaan alta vaimeasti "kraaaaaah..". Hetken pelkäsin lähteekö auto luisuun loivassa mutkassa... - Ei lähtenyt. - Onneksi.

Eli selvisin Lahteen. Takaisinkin, koska olen kotona tätä kirjoittamassa nyt illalla. En tiedä johtuiko maanantaista, vai viimeisen viikon käynnistymisestä, vaiko sittenkin molemmista, kun aika moni henkilö ryhmästämme oli vähän väsähtäneen oloinen. Itsekin koin väsymystä ennen lounastaukoa. Muutaman kurssikollegan kanssa myös juttelimme siitä, että toisaalta olemme vähän hukassa tällä hetkellä, kun loppu häämöttää, eikä tulevaisuudesta osaa yhtään sanoa. Ensi viikolla voi, ainakin hetken aikaa, tuntua jopa tyhjältä. - Onneksi on kuitenkin kevät ja päivät pitenevät kokoajan. Sen huomaa tuolla tienpäälläkin.

Taisin luvata jotain kurssifiiliksiä ja -kokemuksia. - Nooooh...jos jotain päällimmäisiä ajatuksia. Olen tämän kurssin aikana löytänyt jotain itsestäni, toivottavasti oppinutkin jotain. Osa oppimiskokonaisuudesta vaikuttaa tutulle, eli kuin olisin kerrannut jo aiempia kokemuksiani ja oppejani. Olen myös saanut tutustua uusiin ihmisiin ja se on vahvistunut, että edelleen minun on helppo tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Siitä tulikin mieleeni, että teimme viestinnän tunnilla Tony Dunderfeltin temperamenttitestin, mikä perustuu väreihin. Olin eniten vihreän värin edustaja, keltainen kiri kuitenkin kovasti kannoille. - Kyllä minä tunnistin itseäni molemmista näistä.

Aika paljon meillä on ollut englantia, mikä oli yllätys. En tosiaan tiennyt sitä hakiessani tähän koulutukseen. Mukavaa kuitenkin, että meillä oli natiiviopettaja, mikä vähän laittoi yrittämään enemmän, ehkä myös oppimaan. Olemme oppineet lehti- ja tapahtumamarkkinoinnista. Ja kun kyseessä on TE-toimiston kurssi, olemme myös käyneet läpi esim. CV:n tekemistä ja päivittämistä. Kaikenlaista, mutta sitten ei kuitenkaan mitään hurjan superia, näiden viikkojen aikana.

Ei kuitenkaan voi pitää vähäpätöisenä sitäkään, että on ollut tekemistä arkipäivisin. Kyllähän tässä itselleni jotain ryhtiliikettä ja yhteisöllisyyttä on myös syntynyt. Ei ne lie, nekään, ole turhia juttuja. Työttömänä ollessani olen huomannut, että on vaara helposti notkua kotona, eikä ehkä oikein tunnu kuuluvansa minnekään. Itselläni apua on ollut esim. kässäkerhoista ja neuletapaamisista, eli sitä yhteisöllisyyttä olen hakenut harrastusteni kautta, joten siksi en pidä tilannettani aivan toivottomana. Jollainhan niitä päiviä on täytettävä ja ihmisten ilmoille päästävä, vaikka välillä kotoilukin on kunniassaan.  

Viikonlopun aluksi olimme perjantai-iltana Miehekkeen kanssa konsertissa teemalla Hiljaa yössä. Oli hyvä ja tasokas konsertti. Pidin siis ja jopa viihdyin. Ainut mikä aiheutti ennakkoon paineita, oli aikataulu ja se, miten ehtisin valmistautua iltaan, eli käytännössä se, miten saisin hiukset laitettua mieleiselläni tavalla kiinni. Jotenkuten onnistuin, ettei asia ainakaan tunnelmaa lätistänyt. Muuten viikonloppu meni melko rauhallisissa merkeissä, akkuja uuteen viikkoon ladaten. Pari Ystävääni kuitenkin sunnuntaina tapasin.

Sain myös luettua sen Panu Rajalan kirjan, Lavatähti ja kirjamies. Kirjassa oli 241 sivua. Jotain kommentteja siitä ehkä odotatte, joten yrittänen jotain kertoa tuonnempana (viimeistään ensi kuussa). Malttakaa siis vielä tovi. 

Nyt otan iltateetä, on vähän viluinen olo. Pienet valmistelut on myös tehtävä aamua varten ja pakattava vaatteita mukaan myös keskiviikoksi. Aion nimittäin jäädä ti-ke väliseksi yöksi Äidin huomaan. 

Lentoon

Olen melko vähän kirjoittanut kirjoista, mitä olen lukenut. En oikein osaa nytkään, vaikka juuri luin vaikuttavan kirjan. Kirja oli Hiljaiset sillat, The Bridges of Madison County. Kirjan takakannesta lainaan seuraavaa: "Kirja kuin kirkkain helmi - tarina, joka palauttaa uskon rakkauteen". Itkettävän ihana siis. Oli sopivaa Valentinuksen päivän luettavaa... Antoi myös pohdittavaa. - Suosittelen, miten kukin sitten kokeekaan kohdallaan.

Seuraavaksi aion lukea eilen kirjastosta lainaamani Panu Rajalan Lavatähti ja kirjamies. Tulkoon tässä kohtaa paljastus itsestäni, eli olen koko "pienen" ikäni tykännyt Katri Helenasta. En pelkästään musiikin kautta, vaan myös persoonastaan. 70-luvun lapsena olen saanut elää aikaan, kun hänen uransa sai jatkoa toiselle vuosikymmenelle. 70-luvulla sain radiosta (kotonani kuunneltiin paljon radiota) kuullakseni hänen klassikkohittejään, esim. Vasten auringon siltaa, Kesänlapsi, Syysunelma, Lintu ja lapsi, Katson sineen taivaan, jne. Olin pienenä todella ujo, suorastaan arka, mutta muistan, että halusin hyppynarun päätä mikrofonina pidellen laulaa Katri Helenaa itsekseni, ehkä joskus jopa lähipiirilleni. Etenkin nämä kaksi viimeksi mainittua kappaletta olivat sellaisia, mitkä tekivät lähtemättömästi vaikutuksen minuun. Olen tuota joskus jälkeenpäin pohtinut, miksi. - Vaikea vieläkään löytää vastausta.

Pidän ko. kappaleista edelleen. Niissä on jotain suurempaa. Muistan senkin, kun serkkujeni perheessä oli levysoitin ja Katrin joku (ehkä useampikin?) levy, niin joskus vieraillessamme heidän luonaan, minua vanhemmat tyttöserkkuni kysyivät mitä levyä kuunneltaisiin. Lähes poikkeuksetta vastaukseni oli "Katri Helenaa". Ehkä elin vahvasti näitä kappaleita. Silloin, ja vielä nykyäänkin, vatsanpohjasta nippaa, ja tuntuu, kuin oikeasti kohoaisi hetkeksi siivilleen, kun kuulen Katrin venyttävän laulun kohtaa "Laula niin saat lentää taivaat..." ja sitten pienoinen pettymyksen tunne, kun tulee kohta "laulaa myös saan maahan jään vaan...". Samaa voimaa on myös kertosäkeessä "Katson sineen taivaan". Molemmissa lauluissa on myös pala taivasta, lapsen viattomuutta, toivoa, ja myös rakkautta... Tulkitsen, että myös uskoa, koska ainakin tuota Katson sineen taivaan - kappaletta on verrattu rukoukseen. Samaa sanotaan Katrin myöhäisemmän tuotannon kappaleesta Anna mulle tähtitaivas.

En oikein ole varma, halusinko kertoilla tänään tässä päivityksessä kirjoista, vai lauluista. Tärkeitä kuitenkin molemmat aiheet. Enemmän voisin lukea. Pidän lukemisesta, mutta olen aika hidas lukija. Toisinaan joku kirja on sellainen, että se imaisee mukaansa ja lukeminen on nopeaa, jopa vaivatonta. On myös toisinpäin, eli joku kirja vaan jää kesken, tai vaiheeseen, enkä jaksa keskittyä lukemaan sitä loppuun, vaikka kuinka yrittäisin.

Kirjoittaminen on myös toisinaan haasteellista. Blogikirjoituksien aiheita on päässäni muhimassa tälläkin hetkellä melko paljon. Vaan rauhassa aloilleen istuminen ja jonkunlaisen julkaisukelpoisen päivityksen aikaansaaminen onkin jo saavutus. Päivitystahtini ei ole viime viikkojen aikana päätä huimannut, mutta aion kuitenkin jatkaa tätä, koska kirjoittaminen on minulle tärkeää. Se on minulle tapa jäsentää tai järjestellä ajatuksiani ja nähdä maailmaa eri perspektiiveistä. Tässä bloggaamisessa on hyvä juttu sekin, että lisäksi saan kirjattua muistiin välähdyksiä ja asioita, mitkä muutoin todennäköisimmin saattaisin unohtaa.

Tällä kertaa en pääse lentoon, en osaa kirjoittaa pidemmin. Liian hajanaisia ja irrallisia ajatuksia on turha alkaa kasaamaan yhden päivityksen alle. Lupaan kuitenkin palata tänne. Kurssi on puolivälissä, sitä on siis jäljellä kaksi viikkoa. Jotain yritän siitäkin vielä kertoilla tuonnempana. Palataan siis!

Viikko takana, kolme edessä

Viikon verran mennyt kurssilla, mistä aiemmin kerroin täälläkin, että hain ja tulin valituksi. Ensimmäinen viikko meni todella nopeasti. Tosin alkuviikosta olin Äitini luona parikin yötä putkeen, kun oli ne eteläisen Suomen suurimmat pyryt tuolloin, ettei kertaisesti huvittanut ajaa. Olen myös ajanut kotoa koulutukseen ja takaisin saman päivän aikana. Täytyy sanoa, että valon määrän lisääntyminen onkin tässä kohtaa sitävastoin puolellani, eli on suuri helpotus ja ilo, että toiseen suuntaan saa ajaa valoisaan aikaan.  Kaikkiaan myös olen yllättynyt, että olen jaksanut herätä aamuvarhaisella ihmeen hyvin. Syön lähtiessä aamupuuroa ja juon kahvit. Sitten olen ajoissa lähtenyt liikkeelle, että ei tien päällä ole kiirettä ja saan koulun pihasta hyvän parkkipaikan, sekä vaihdettua sisävaatteet ja -kengät (= edellisen päivityksen huopaset :) )

Luulen, että jaksamisessa edesauttaa sekin, kun koulutuksen aihealue on mielenkiintoinen ja jo tämän perusteella tuntuu, että olin oikeassa, kun sanoin, että koen tämän vähän omaksi alueekseni. Ihmiskeskeistähän tuo on ja viime viikolla lisäksi tiedottamista ja viestintää, sekä englantia, niin tokihan päivät ovat menneet vähän liiankin hyvin ja nopeasti. Mutta kurssi on lyhyt, eli seuraavaksi pitänee selvitellä josko vielä jatkaisin aiheen parissa ja tiimoilta esim. avoimessa yliopistossa... Tai sitten jotain ihan muuta!

Viime viikolla kävin Lahdessa taasen SPR:n Kontti-kirpputorilla. Tein löytöjä. Hyviä löytöjä. Ensinnäkin löysin 7-vuotissyntymäpäiväsankarille hyväkuntoisen Reiman ulkoilutakin. Värit olivat keväiset, eli vaaleaa beigea, tummempaa ruskeaa ja hennon vaaleansinistä. Käynee tarvittaessa myös pikkuveljelle, jos ei kulu käytössä puhki. Takkia on kuitenkin selvästi jo käytetty, näkee pesulapun haalistumisesta, eipä juuri muusta. Löytö siis. Ostin myös itselleni Voglian tummanliilan 3/4 hihaisen neuletunikan. Yläosa, tai miehusta on sellaista pitsi-, palmikko- ja kuvioneuletta, samaa pintaa on myös hihojen yläosa, tunikan alaosassa on aavistuksen levenevästi joustoneuletta. Hihoissa myös samaa joustoneuletta vähän trumpettimaisesti, eli leventyen. Yritän kuvata tunikan vaikka myöhemmin ja lisätä tänne.

Näiden vaatteiden lisäksi löysin 2 eurolla Arabian Pallas-pullalautasen, Raija Uosikkisen design'ia hennon kullansävyisenä. Ollut ymmärtääkseni tuotannossa vuosina 1965-1970. Lautanen oli oikein hyväkuntoinen, siis löytö, mutta näitä oli siis myynnissä vain yksi ainoa kappale. Ehkä käytän sitä vaikka keksien, tai leikkeleiden tarjoiluun, tai lahjoitan eteenpäin.

Sitten ostin pari käsityöaiheista kirjaa, tai toinen oli lähinnä vihkonen. Kirja oli Eeva Haaviston Tyttöjen käsityöt vuodelta 1948 (tosin neljäs painos), myöskin hyväkuntoinen, jopa priimaa. Tämän kirjan oli saanut joku Lea-niminen henkilö vuonna 1949 vanhemmiltaan. Valitettavasti vain tarrahintalappu oli ajattelemattomasti liimattu ulkopuolelle takakanteen ja kun revin sitä varoen pois, mukaan lähti tietenkin myös pintaa. - Harmittaa! Tuossa vihkosessa Me neulomme lapsille 3, vuodelta 1954 oli fiksummin samanlainen tarrahintalappu laitettu klemmarilla takakanteen. Tämänkin kunto oli mielestäni lähes erinomainen, ja kun katselin kuvia ja ohjeita, en voinut olla sitä ostamatta. Enkä voi olla ihmettelemättä, miten osa ko. ohjeista on kestänyt aikaa, siis, että mallit ovat jollain tapaa niin klassisia ja ajattomia, että niitä voisi vielä tänäkin päivänä käyttää. Vai mitä pidätte esim. tästä Pikkutytön pyhäpuvusta?

 Löytö omalla tavallaan oli myös Kauneimmat käsityöt -lehti 2/2012. Lähti sitten sekin eurolla mukaan, vaikka olen ajatellut, että lehtiä ei pitäisi yhtään varastoihin ostaa. Selityksenä toki annan, että siinä oli tälläkertaa monta toteuttamiskelpoista virkkausideaa, tai -ohjetta... Sormia syyhyttää jo! - Joten tähän vielä lopuksi voisi esitellä teille Joulu-tohinoiden jälkeen valmistuneen Ransu-ronsun. Ohje (nostalgiaohjeena) oli samassa vuoden takaisessa Suuri käsityö-lehdessä, missä oli joululahjanallen ohje. Tosin vahvasti muistelen, että norsun ohjelehti 80-luvulta on myös alkuperäisenä arkistoissani...että jotta. Mutta tulihan tehtyä! Ja myös takki, sillä Ransu-ronsun takki on virkattu flow-virkkauksena toteuttaen omasta päästä. Norsun koon hahmottanee Nalle-lankakerästä, mikä nojaa Ransuun, eli kyllä tämä poika istua osaa, uskokaa pois.