Oh-hoh... Missä nämä päivät on taas juosseet? - Taas yli viikko
edellisestä päivityksestä! Kesällä taitaa olla enemmän vauhtia ja tekemistä, kuin
talviaikaan. Tulee myös tarve mennä, tehdä ja kokea, eikä istua blogia päivittämässä,
ei siis oikeastaan malta olla koneella enemmän kuin on tarvis. Eli ulkoilmassa
olen ollut ja viettänyt aikaa, vaikka helteiden jälkeen lähes joka päivä on
vettä jossain vaiheessa "paistanut". Ehdin onneksi tänään sauvalenkkeillä
pururadalla ennen pientä sadekuuroa.
Sain myös uuden kohtaamisen pururadalla. Ensin nimittäin alkumatkasta
ihmettelin, kun tuntui, että vaikka on aamupäivä, niin ulkona on kovin
hiljaista. Tuntui, ettei linnut (enää) laula. Heinäsirkat eivät sirittäneet, eivätkä
pörriäiset lennelleet, kun ei ollut niin lämminkään (noin 15 astetta, luulen). Tuuli
vain puissa suhisi. Oli siis todella rauhallista, eikä yhtään ketään näkyvissä.
Jonkin matkaa pururataa sauvoessani huomasin kuitenkin tavoittavani vanhemman
herrahenkilön. Hän meni edelläni ja poikkesikin hetikohta polulta voimailu- /
venyttelypaikalle. Huikkasin ohi pyyhältäessäni "Päivää!", mihin hän vastasi
samalla tavalla. Sitten jatkoin matkaani. Aina välillä (lähinnä ylämäissä) pistin
juoksuksi, jotta sain lisää tehoa lenkkiin, sekä sykettä nostettua ja pientä
hikeä pintaan.
Matka jatkui omissa mietteissä ja tuulen suhinaa kuullessa.
Ei ketään missään! Kun lenkin lopuksi laskeuduin jo pururadan viimeiseen
alamäkeen ennen kotipolulle siirtymistä, huomasin nelihenkisen perheen
alamäessä. Muutama sana vaihdettiinkin, kun perheenäiti osoittautui vanhaksi
työkaveriksi. He olivat kuulema muuttaneet lähitienoolle äskettäin. Tsemppasin
perheen matkaan ja lupasin, että varmasti on koko perheen retki tuo pururadan
pääpolku. Huikkailtiin siinä myös kesäntoivotuksia lopuksi ja samassa aiemmin
kertomani vanhempi herra tavoitti meidät. Siitä sitten luontevasti hänen
kanssaan jatkoimme yhtämatkaa eteenpäin.
On jännä huomata ja tajuta miten itseni tulee vieraiden ja
etenkin vanhempien ihmisten kanssa juteltua. Toisaalta ns. niitä näitä,
mutta melko nopeasti pääsee liikunnan lomassa ns. samalle taajuudelle toisen
kanssa ja juttu luistaa ihan luonnostaan. Näin tälläkin kertaa. Tämä
herrahenkilö oli nimittäin toinen kohtaaminen tässä parin kuukauden sisään ihan
samoissa lenkkimaisemissa, kuin eräs toinen seniori-ikäinen lenkkeilevä rouva,
jonka kanssa myös juttelimme samalla tavalla. Silloin lopuksi rouva lähes pyysi
minut, vieraan ihmisen, kotiinsa kahville. Jos vielä kohtaamme hänen kanssaan kolmannen
kerran, niin varmasti menenkin, jos hän vaan pyytää. Niin kolmannen...sillä
tapasimme samaisen rouvan paria viikkoa myöhemmin Miehekkeen kanssa lenkillä
ollessamme, juttelimmekin taas. Jotain metkaa ja melkein mystistä on aina
näissä kohtaamisissa! Kivoja tapaamisia kuitenkin.
Odotan myös lähipäivien tapaamisia. Olen huomenna lähdössä
pienimuotoiselle kesälomareissulle. Käyn kotipuolessa tapaamassa ystäväperheen,
yhden yön kyläpaikka. Sitten paluumatkalla Lahden kautta nappaan Äidin kyytiin
ja suuntaamme yhdessä Kanta-Hämeeseen tapaamaan siskontyttöjäni.
Olen vähän vanhanaikainen ihminen, sillä minusta on kiva
aina viedä jotain tuliaisia. Ainut, että talous on vähän huonolla tolalla juuri
nyt. Kesällä helposti saa rahaa liiankin helposti menemään enemmän, kuin sitä
tulee. Etenkin tänä kesänä. Niinpä työttömän piti keksiä myös jotain omatekoista
paikallisten tuotteiden (suolaista ja makeaa) oheen. Ystäväperhe saa pienen virkkaamani
liinan. Pidin mallista nro 30, tämä löytyy lehdestä Kauneimmat käsityöt,
maalis-huhtikuun numero, vuodelta 2012. Pienen muutoksen tein malliin, jätin
yhden kerroksen pois, liina on näin ollen halkaisijaltaan noin 23 cm. Lanka oli
jotain vanhaa varastoa, Maevaa veikkaan, väri lähes keltaista, mutta siis
vaaleansävyistä, puuvillalankaa. Melko napakka tuli tämän pinnasta, kun
koukulla nro 1,5 suhaisin virkkuutellen. (Ehkä voisin käyttää isompaa koukkua
ensi kerralla ko. langassa, ainakin minun käsialallani.) Luulen, että tämä
olisi vielä kauniimpi pingotettuna. Nyt vain painelin silitysraudalla. Voisi
käydä tämä esim. lasimaljan tai -maljakon alle.
Sitten siskontyttöjen tuliaisiin. Isosisko (Kummityttö) saa valmistujaislahjanaan
elämäni ensimmäisen ompelemani kukkaron. (Toivottavasti ei jää viimeiseksi.) Materiaalina
tähän käytin pellavaa päällä ja pienikuvioista puuvillakangasta vuorina. Tässä kukkarossa
haastoin itseni muutenkin, kuin ompelun ja kehyksen (12 cm) kiinnittämisen (=liimaamisen,
ht2) suhteen. Eli lähinnä tuo kirjonta, missä yhdistin varsi- ja laakapistoja
ja viimeistelin muutamalla samansävyisellä särmikkäällä helmellä. Toisella
puolella kukkaroa on virkkaamani kukkaset (yritys löytää samaa sävyä kun
monogrammeissa ja vuorin kuvioissa). Ne olivatkin ns. helpoin osuus tässä
itseni haastamisessa. En ole täysin, mutta olosuhteisiin nähden melko,
tyytyväinen monogrammeihini ja ylipäätään lopputulokseen. - Huoh! Kaikkeen sitä
tuleekin ryhdyttyä... (Toivottavasti tämä kuitenkin ilahduttaa saajaansa.)
Pikkusisko saakin tälläkertaa tyytyä pienempään, mutta
toivottavasti iloiseen maskottiin. Tämän maskotin ihan oikeasti piti olla
apina, mutta käyttämääni tummanruskeaa lankaa ei ollut kuin vähän liian vähän,
niin kävin pihistämään pään ja vartalon osalta, etten tehnyt niin montaa kerrosta
kuin ohjeen mukaan oli tarkoitus(kirjassa Virkkaa amigurumi). Samoin raajoissa piti vastaavasti jättää
muutama kerros tekemättä, jotta mittasuhteet säilyy. Taisin siis siinä ohessa
luoda ihan oman ohjeen, joten siksi luulen tämän apinan olevan ennemminkin
nalle. Vai? - Maskotti kuitenkin! Viimeistely ulkoiseen olemukseensa tapahtui kuonoksi
tarkoitetulla huopapalalla, mihin kirjoin muutaman piston, sekä silmiksi varastosta
löytyneillä napeilla ja kaulaansa kaveri sai pätkän satiininauhaa. Sellainen
tapaus, tämä pikkukaveri (korkeus noin 10 cm ilman hakaa, ja n. 15 cm haan
kanssa), jolle tulitikkuaskikin on liian suuri tuoliksi... Avainlenkki ja haka
helpottavat kiinnitystä ja saajansa vauhdissa mukana pysymistä.
- Eikun pakkaamaan ja sitten huomenna matkaan! :)
