Ystävyys on

"Ystävyys on kuin pikkuinen ukko,

jolla on kädessä avain ja lukko.

Niillä se sitoo ystävät yhteen,

niin kuin maamies pellolla lyhteen."

Tämä vanha muistokirjavärssy tuli mieleeni, kun viime viikolla kävin Ystäväni ja perheensä luona yökylässä maatilalla Päijät-Hämeessä. Värssyä ei tarvinnut edes puristaa, kun se tuli mieleeni.  Sopii hyvin tähän kyläilyyn.

Käyntihän oli (tietenkin) aivan ihana. Lähdin liikkeelle keskiviikkona aamupäivällä. Perillä olin reilusti ennen puoltapäivää. Emäntä oli saapuessani yksikseen. Perheen Kuopus (Pikkuisäntä) oli  Isännän matkassa traktorihommissa.  - Yllätys!? Ehdimme heti saapuessani tervehtiä perheen Kani- ja Rusakkolemmikit. Saimme myös hetken istahtaa alas keittiönpöydän ääreen ja pikakelauksena vaihtaa päällimmäiset kuulumiset ilman kuulijoita. No, miten kuten. Sisällä taisi olla perheen neljästä kissasta ehkä kaksi. - No, eikös kissat osaa pitää "salaisuuksia"?!

Päällimmäisten kuulumisten jälkeen sain jo heti esimakua Ystäväni arjen puuhista nykyisenä tilan emäntänä. Eipä mennyt aikaakaan, kun hän alkoi jo valmistella siinä ohessa lounasta meille, sekä Isännälle, että Rengille ja parivuotiaalle Pikkuisännälle. Lounasruuan määrää aluksi hieman ihmettelin, mutta selvisi myöhemmin, että riittihän siitä sitten koulusta palaaville isommille lapsillekin. Tilalla siis asuvat Isännän ja Emännän lisäksi Emännän entisestä liitosta kolme isompaa lasta : Esikoinen (poika), Keskimmäinen (tytär) ja Nuorin (poika), sekä tämä yhteinen lapsi (Pikkuisäntä). Toisinaan (ilmeisesti melko useinkin) ruokapöydän täyttää edellisten lisäksi myös Isännän entisen liiton kolme lasta. Voi vaan kuvitella, millaista ruuanmäärä tuolloin on... Vierailuni aikana heitä ei tosin näkynyt, olihan ihan tavalliset kaksi arki- tai koulupäivää, mitä aikaa siellä vietin. Illalla leivoimme saunaillan kunniaksi myös neljä, lähes pellin kokoista, pyöreää pizzaa eri täytteillä. Sellaista syömistä. Lisäksi vielä päivä- ja aamukahvit. Huh-hei...

Päivät tilalla ovat tähän aikaan vuodesta melko työteliäitä. Isäntää kun en tainnut juuri nähdä kuin kahvi- tai ruoka-aikaan. Sekä vilaukselta traktorinhytissä, ja vähän aikaa rupattelimme illalla ennen saunaa. Kun lapset ja Isäntä olivat saunoneet, oli Emännän ja minun vuoroni saunoa. Yllättäen(?) meidän saunoessamme Isäntä oli nukahtanut perheen Pikkuisäntää nukuttaessaan tämän huoneeseen. Aamulla kun heräsin, hän oli jo aamutouhuissa Rengin kanssa. Kun sitten torstaina olin lähdössä, ehdin pienesti nähdä hänet pihamaalla, että edes kiittää saatoin. Olivat tuolloin syömään sisälle menossa.

Ystävyys oli se aihe tai ajatus, mikä sai tämän kirjoituksen liikkeelle. Yllämainitun Emännän olen tuntenut  jo 22 vuotta. Se on melko pitkä aika, eli lähes koko aikuisikäni on kestänyt tämä ystävyys. Kävimme tutustuessamme talouskoulua. Koko tuntemisemme ajan olemme asuneet eri paikkakunnilla. Olemme koulun päättymisen jälkeen pitäneet säännöllisen epäsäännöllisesti yhteyttä, mutta aina kun olemme yhteydessä tai tapaamme, ei sillä ole väliä kuinka kauan aikaa on kulunut edellisestä kerrasta, kun aina juttu luistaa ja soljuu luontevasti eteenpäin. Eikä meidän kummankaan tarvitse miettiä, kumman vuoro on olla yhteydessä, tai mitä voisi sanoa seuraavaksi.

Tämä onkin mielestäni parasta. Tunnemme toisemme melko hyvin, vaikka tavallaan emme niin hyvin tunne, kun emme ole aktiivisesti yhteydessä ja varmasti emme ole kaikkea elettyä käsitelleet. Olemme melkein samanikäisiä, kun meillä on vajaa vuosi ikäeroa. Tiedämme kutakuinkin toistemme lähtökohdat ja pääpiirteitä toisen elämänkulusta, mikä antaa ymmärrystä ja syvällisyyttä keskusteluihimme tai maailman parannukseemme. Luulen, että ajatus- ja arvomaailmassamme on paljon yhteistä ja samaa, mutta joissain asioissa olemme tosi erilaisia. Silti ymmärrämme toisiamme, eikä kaikkea tarvitse edes sanoa, kun toinen käsittää ja osaa kiteyttää ajatukset aivan oikein.

Molemmilla meillä on ollut erilaisia elämänvaiheita, mutta silti välisemme ystävyys on kantanut kaikki nämä vuodet. Se jos mikä, on hienoa. Uskon vakaasti, että meillä on aina jotain yhteistä, vaikka tuulet puhaltaa ja maailma tai elämä heittelee. Luulen myös, että Ystäväni tuntee samoin. Ilmeisesti olemme jonkinlaiset sielun siskot.

Itse asiassa saan olla valtavan kiitollinen siitä, että minua on siunattu useammallakin tosi hyvällä ystävällä. Ehkä perheettömänä ihmisenä ystävät ovatkin minulle kuin se perhe, joiden kanssa koen yhteenkuuluvuutta.  Nämä ylläkuvatut ja samat teemat kun toistuvat muissakin ystävyyssuhteissani. Ystävissäni on eri-ikäisiä, siis myös minua vanhempia ja nuorempia, eli ei ikä tosiaankaan ole kuin numeroita. Tärkeintä on yhteenkuuluvuus, luottamus ja ymmärrys. Sekin, että saa olla ihan oma itsensä.

Tärkeää minulle on myös henkisyys ja maailmanparannus.  Joka kerran ystävien seurassa ja käydyissä keskusteluissa oppii jotain toisesta ja itsestään, ehkä uusia taitojakin. Myös maailma ja ymmärrys laajenee. Elämä olisi aika paljon tylsempää ilman ystäviä. Ystävyys yhdistää, se onkin parhaimmillaan asia, mikä antaa paljon molemmille osapuolille. Rinnalla kulkemistahan se. Iloitaan ja nauretaan, joskus myös itketään yhdessä. Toisinaan toisiamme nostetaan pikkualhoista ja tuupitaan eteenpäin elämän mutkissa ja mäissä. Välillä sielulle laastaria tarjotaan kahvikupposen ohessa. Ollaan kuin avain ja lukko, yhteen sovitaan.

Ahkera kuin muurahainen

Paljon on tapahtunut viime kirjoituksen jälkeen. Sain siivous- ja sisustusvimman, mikä jatkuu edelleen. Olen käynyt kotona kaappien kätköjä läpi. Melko monta vaatepussia lähti jo kierrätykseen. Muutamat kengät myös. Mutta esimerkiksi lankojen, laukkujen ja kirjojen osalta luopuminen kesken, siksi tuo jatkuu edelleen. Mutta olen tyytyväinen, että tännekin asti päästy luopumisen tuskaisella tiellä. Olenhan jo aiemmin todennut sen olevan toisinaan vaikeaa.

Tyytyväisyyteni on lisääntynyt myös siitä, kun olen saanut myös olohuoneen huonekalut vaihdettua eri asemiin, kun aiemmin. Tämä tapahtui pääsiäisen aikana, eli noin viikko sitten. Huone näyttää nyt aikalailla erilaiselta. Vielä on kuitenkin tekemistä. Mene ja tiedä, ehkä makuuhuoneenkin järjestys tulee muuttumaan. Kohta saanee kantaa puutarhakalusteet takapihalle, kevään lämpimin päivä on nyt illassa.

Päivät ovat siis kuluneet vallan vauhdikkaasti arjessa ja pyhässä. Menneissä päivissä ja kuluneiden parin viikon aikana on ollut muutakin. On ollut sosiaalisuutta ja ystävyyttä. Suru-uutisiakin kaksin kappalein, mutta onneksi näiden vastapainoksi rutkasti myös pieniä ilonaiheita. Jatketaan niistä.

Sain nyt sitten viime kirjoitukseen liittyen auton käytettyä öljynvaihdossa sekä kesähuollossa merkkiliikkeessä (siitä en ole varma, oliko tämä vikatikki). Huomenna olisi tarkoitus saada kesärenkaat alle, jos vaan Kummitytyn iskä kiireiltään ehtii. Rengasvarikon jälkeen alkaakin olla aika auton katsastuksen. Se jännitysnäytelmä on siis vielä edessä. Iik! Pitäkäähän peukkuja, ettei mitään isompaa huomautettavaa ole. Toivon nimittäin kovasti, ettei tarvitsisi jälkikatsastaa.

Vuokranantajamme tässä taloyhtiössä järjesti kuntotarkistuksen (tämä luultavimmin antoi pientä lisämaustetta siivous- / sisustusinnolleni). Allekirjoittaneen osalta tässä asunnossa ei pahemmin ole korjattavaa / huomautettavaa. Olin kuitenkin itse ottanut esille keittiön kodinkoneet, mitkä ovat alkuperäiset, ja tältä osin varsin energiasyöppöjä. Jääkaappi-pakastin on ollut seurannassani. Minusta se ei pidä lämpötilaa vakaana. Tätä oli siis jo ennen tammikuista sulatusoperaatiotani. Nyt ilokseni kuulin saavani uuden jääkaappi-pakastimen, mikä kotiutetaan maanantaina. Sain myös omasta ehdotuksestani uudet ritilät astioiden kuivauskaappiin. Jee!

Monihan tietää, että yliopistojen ja korkeakoulujen yhteishakukin päättyi juuri. Koska osallani työnhaussa oli pientä pettymystä (hain erästä paikkaa, kävin haastattelussa, enkä tullut valituksi) tässä ennen pääsiäistä, tein tempauksen ja hain ko. yhteishaussa yhteen koulutukseen. Eli tämä tarkoittaa sitä, että valintakokeet on edessä toukokuun loppupuolella. Aina pitää yrittää!

Lisäksi mukaan mahtuu liikuntasuorituksia ja samalla pientä pyrkimystä keventää ruokavaliota, vaan tiedä siitä, pystynkö onnistua laihtumaan vaikka muutaman kilon. Voisinpa ainakin yrittää! Tässä "urheiluhulluudessa" Lahdessa käydessäni löysin - 50 % alella mustat juoksutrikoot (hinta jäi siis alle 20 euron) ja Finnwearin uima-asun - 70 % alennuksella, eli 10 euron hintaan. Näiden lisäksi mukaan tarttui lähes iskemätön (tai siltä se vaikutti) soft shell -ulkoilutakki Pelastusarmeijan kirppikseltä hurjaan 7 euron hintaan. Väri pirteän oranssi.  Pitäähän sitä jotenkin itseään motivoida...

Pääsiäisen pyhät ohitettuani olen siis muun muassa ehtinyt jo kaksi kertaa tässä lähellä sijaitsevalle luontopolulle. Ihan huikea paikka ja se sijaitsee aivan kaupungin kulmalla. Sijaintinsa puolesta sinne voisi jopa pyöräillä ja sitten patikoida polulla ja lopuksi pyöräillä takaisin kotiin. Tänään kävin talvilomailevan Ystäväni kanssa ulkoilemassa siellä kauniin ja lämpimän päivän kunniaksi. Pakkasin meille termariin kahvit ja pientä evästä mukaan. Otin kännykän kameralla muutaman kuvan, jotka liitän nyt tähän tämän kirjoituksen loppuun.

Ensimmäisenä esittelen kuusen juurakkoa. On se kasvun ja luonnon voimat vaan jotenkin jotain ihmeellistä, eikös vain?

Sitten esittelyvuoron saa tämä "Minä vannon, kautta kiven ja kannon...".

Maasto luontopolulla oli todella vaihtelevaa, myös korkeuserojen suhteen. (ps. Nämä oli muuten sitten sitä pientä vaihtelua).

Tästä tuli mieleeni ajatus : Tuetaan toisiamme.

Ja tämä vähän samaa teemaa, oli jotenkin tosi vaikuttava ja hieno näky, nimesin tämän : "Kaksi yhdessä. Yksi kahdessa. Keskellä kaikkien muiden".

Ja lopuksi tämä "Ahkera kuin muurahainen" (Enpä muuten ole ikinä ennen koskaan milloinkaan nähnyt moista kuhinaa!) toimi tämän blogipäivityksen innoittajana ja kuulumisten kertomisen motivaattorina :