Oodi ja ylistys ystävyydelle!
Ystäväni ovat maailman parhaita. He ovat kuin perhettäni.
Pyrin olemaan mahdollisimman paljon heidän kanssaan tekemisissä. Laitan viestejä,
soitan. Yritän löytää aikaa istua alas kahvikupin ääreen. Joskus syödään
yhdessä. Parannetaan maailmaa. Harrastetaan. Shoppaillaan. Lenkkeillään ja
liikutaankin. Käydään jossakin yhdessä. Ylipäätään vietetään yhteistä aikaa.
Luodaan yhteisiä muistoja.
Vaan mikä harmistus: Aina aika ei riitä! Aina ei vain pysty
tai kykene. Ei jaksa tai huvita. Mutta mikä parasta: Silti ystävä ymmärtää! -
Ainakin useimmiten. - Tai ainakin suurin osa ystävistäni. Sillä minähän olen
tällainen toivoton hössö ja joskus vain väsytän itseni, etten jaksa puoliakaan
siitä, mitä olin ajatellut, tai suunnitellut. Haukkaan niin sanoakseni joskus
liian ison palan kakkua.
On siis päiviä, jolloin on hyvä ihan olla vain itsekseen,
niin sanotusti ladata akkuja. Koska selvähän se, että sitäkin tarvitaan.
Jokainen meistä! Sinäkin ystäväni ja etenkin minä. Mutta kun tuntuu siltä, on
ihanaa tiedostaa, että aina tarvittaessa voi iloineen ja suruineen lähestyä
sitä ystävää. Sitähän se suurimmillaan on, pyyteetöntä antamista ja saamista.
Jakamista ja elämässä rinnallakulkemista.
On ihan mahtavuutta tietää
omistavansa maailman parhaita ystäviä. Sillä niitä minulla totisesti on! -
Kiitos teille rakkaat ystäväni, jokaiselle teistä, yhdessä ja erikseen. <3
