Lämmintunnelmaista Joulua

Tarina tytöstä ja pikkuisesta maitohampaasta (ei suositella herkille ihmisille)

Olipa kerran pikkuinen tyttö, jonka ensimmäinen pikkuhammas puhkesi noin 7 kuukauden ikäisenä. Siitä eteenpäin niitä, pikkuisia valkoisia helmihampaita, pikkuhiljaa puhkesi lisää samaiselle pikkuiselle tytölle. Tyttö kasvoi, kehittyi. Silti hän oli koko lapsuutensa sellainen melko pieni ja pikkuruinen. Lapselle opetettiin, että hampaat pitää pestä aamuin illoin. "Pese hampaat yltä alta, pusu maistuu paremmalta!".

Tyttö oli nirso, hän ei pienenä syönyt ihan mitä tahansa. Oli vähän oikukas siinä suhteessa. Herkut kyllä maittoivat, vaikka ei niitä samoin tavoin ollut saatavilla, kuin nykyään. Karkkipäivä oli sisarusten kanssa joka viikon lauantai. Äiti leipoi pullaa, ehkä kerran viikossa tai noin parin viikon välein. Leipoi syntymäpäiväkakut, joululeipomukset ja kaikenlaista muuta näiden välillä. Ja söihän se, tyttömme, jos leivonnaisia kotona tai vieraisilla käydessä tarjottiin. Juotiin myös kotona keitettyjä sokerimehuja, mustaviinimarjamehulla flunssaa lievitettiin ja arkaa kurkkua kostutettiin. Joskus kesällä sai tyttö mökillä saunalimpparia ja kun vatsatauti iski, niin keltaista jaffaa ostettiin kotiinkin vuoronperään aina uuden potilaan ilmaantuessa viiden hengen perheeseen. Sokeria sisältävien herkkujen lisäksi syötiin perheessä xylitol-purkkaa ja -pastilleja, myös sokton-hedelmäpastilleja.

Kasvoi kuitenkin, huonolla ruokahalulla ja maittavilla herkuilla, tuo tyttö. Kouluikään mennessä hän oli kasvanut 112 cm:n mittaan. Ennen koulun alkua oli ensimmäiset pikkuiset maitohampaat heiluneet, huojuneet ja osin vaihtuneet vahvemmiksi rautahampaiksi.  Peruskouluaikaan kotipaikkakunnallaan oli vähintään yksi hammaslääkärissä käynti lukukautta kohti. Siellä purtiin tablettia, mikä värjäsi suuta ja paljasti miten hyvin hampaat on harjattu ja hoidettu. Samassa yhteydessä hammaslääkäristä lähtiessä annettiin kotiinviemisiksi pieni valkoinen muovipurkki, mistä fluoria pieninä pyöreinä tablettilisinä lapsena nautittiin. Isommaksi tultua muistaa tyttömme senkin, kuinka kurlattiin hammashoitajan koulun käytävälle, pienelle pöydälle esille kattamaa fluoriliuosta suussa pari minuuttia ja jonossa syljettiin pois luokassa sijaitsevaan lavuaariin. Kaikki piti käydä hyvässä järjestyksessä, eikä toisia saanut naurattaa.

Kun tyttö kasvoi isommaksi, hänelle noin 13 vuoden ikäisenä selvisi, että häneltä puuttuu suustaan useampi kappale pysyviä hampaita samalta leukapuoliskolta, eli rautahampaita ei ole normaalia määrää, 28:ta kappaletta. Siitä se sitten käynnistettiin, tuo kivulias oikomishoitojakso. Ylähampaisiin asennettiin hammasraudat, komeat telaketjut, mitkä olivat melko yleisiä siihen aikaan muillakin ikätovereilla, tytöillä ja pojilla. Silloin 80-luvulla oli yhteiskunnalla rahaa tulevaisuuden aikuisia hoidattaa. Tuolloin myös puhuttiin, että kaikki tytön saama hoito tulee olemaan lakisääteisesti kelan korvaamaa, kerrottiin, että tyttö on "invalidi", jolta puuttuu useampi pysyvä hammas.

Alkuun hampaita oiottiin ja hoidottiin kotipaikkakunnalla. Kunnes sitten tuli tarve erikoishammaslääkärikäyntien, mitkä tarkoittivat kerran tai pari kuussa tapahtuvaa matkaa kotipaikkakunnalta noin 70 km:n päähän oikomishoitoihin. Telaketjujen lisäksi hankaluutta ja kipua toi yöaikaan suoritettava ns. niskaveto. Siinä oppi, silloin teini-ikäinen tyttömme, nukkumaan yönsä huonosti. Kun hammaslääkärillä oli tyttömme käynyt, niin seuraavat pari päivää olivat lähes aina vaikeita. Hampaat olivat kipeät ja pureminen sattui, eli jos tyttömme nukkui huonosti, hän myös taas söi huonosti.

Näin kului kuutisen vuotta. Pitkä aika, herkkää  ja haavoittuvaa nuoruusaikaa. Itsetuntoa koetteli ja elämä oli välillä oikomishoitojenkin vuoksi kovinkin kurjaa. Mutta eteenpäin mentiin ja edelleen kasvoi tyttömme. Jossain vaiheessa niskanveto jäi pois. Kunnes koitti päivä tuo, että telaketjutkin hammaskalustosta poistettiin. Jäljethän siitä kuitenkin jäivät, henkiset muistot kivusta ja särystä ja ihan näkyvätkin jäljet yläetuhampaisiin, eli pigmenttivauriot hammaskiilteeseen, sekä myös vuosia hoitojen jälkeen jatkunut lievä hammaslääkäripelko tai ainakin antipatia sinne suuntaan. Silloin hoitojen lopuksi myös kerrottiin tytöllemme, että suuhun jää maitohammas, minkä alla ei ole tulossa pysyvää hammasta. Kun hammas poistuu, kela korvaa hoitoja.

Niin kului aika, vierähtivät vuodet. Tyttömme kävi aika-ajoin hammaslääkärissä julkisella puolella poistattamassa hammaskiviä. Samaten tuli aika, kun viisaudenhampaat poistettiin molemmin puolin yläleukaa, kumpikin vuorollaan. Toisella viisurilla oli maanmahtava juuri, sievästi supussa tuo juuri, mutta niin pitkä se oli, että hammasta poistanut lääkärikin päivitteli, ettei ole toista moista maailmassa kuunaan nähnyt yli parikymmenvuotisen uransa aikana. Liekö sitten tuossa juuressa ollut kaikki se kasvunvoima, mikä tyttömme maitohampaan alla pysyvän hampaan puutteena ilmeni...

Näin jatkui elämä, edelleen tyttömme kasvoi isommaksi, joka sopeutui elämään hassujen etuhampaidensa kanssa. Edelleen pyrki käymään hammaslääkärissä melko säännöllisesti, ainakin aina muistaessaan. Viime vuodet vähintään parin vuoden välein. Aikuisella iällä ei juuri reikiä ollut, mutta hammaskiveä tahtoi kertyä, mitä sitten aina pois rapsuteltiin. Vuonna 2012 helmikuussa täytyi käydä liukastumisen jälkeen hampaita hiomassa, kun täräys sai hampaita aavistuksen murenemaan. Onneksi oli tapaturmavakuutus, hampaat röntgenkuvattiin ja mietittiin miten kävi. Ei onneksi kuitenkaan pahemmin.

Mutta liekö siitä sitten käynnistynyt prosessi, mikä sai aikaan sen, että tyttömme, nykyisin neljäkymmentä plus vuotta, vähän nuorempi maitohammas alkoi hiljalleen liikkua. Aluksi sitä ei tajunnutkaan, mutta niin se vain on, että sitten 2014 keväällä suuhygienistillä käydessä katsottiin aika hammaslääkärille reiän paikkuuseen. Seuraavalle syksylle saatiin aika, mikä kertaalleen siirrettiin 2015 helmikuulle ja siellä tarkastuksen yhteydessä paikattiin kaksi pientä hammasvälireikää ja todettiin asia, että todellakin, pikkuinen maitohammas, tuossa heti etuykkösen vieressä, heiluuhan se. Ihme, jos purenta välillä heittää vähän vinksalleen ja tulee purtua poskeen, tai kielensyrjään.

Hammaslääkäri kertoi samalla "ilouutisen", ettei tuota irtoavaa hammasta sitten hoideta enää heillä julkisessa hammashoidossa, vaan vaatii jatkohoidon yksityisellä puolella, eikä kela korvaa implanttihoitoja. Kiltisti hän kuitenkin kirjoitti lähetteen röntgeniin sanojensa vakuudeksi ja kun tyttösemme halusi varmistua, ettei hammasjuurissa ole vikaa tai katkeamia epäonnisen liukastumistapaturman jälkimaininkina. Maaliskuussa kävi röntgenissä ja kuvat hammaslääkäri ehti lausua juhannusviikolle. Siinä se sitten luki, ihan kirjallisena, että puuttuu pysyvät yläkakkonen ja kolmonen vasemmalla, ja  suussa killittää maitohammas, mikä nyt liikkuu ja suositellaan hoitona implanttia yksityisellä puolella.

Vielä ehti kesällä tuo tyttö saada vuoden lisää ikää plakkariin, kunnes sitten syksymmällä tuli taas syytä saada akuuttiaika hammaslääkärille, korjauttamaan kontaktipintaa, samasta hampaasta, minkä hammasvälireikä oli helmikuussa paikattu. Samalla rohkaistui hän kertomaan, että purenta aiheuttaa myös joskus ongelmia edelleen, jolloin hammaslääkäri heilutteli pientä pikkaraista maitohammasta. Katsoi pikaröntgenkuvasta, antaen tuomionsa, jotta juuri on surkastunut lisää maaliskuun kuviin verrattuna: "Sinä tulet menettämään tämän hampaan". - Kiva kiitti hei.

Siitä sitten alkoi tapahtua ja syksymmällä meidän tyttösemme varasi ja kävi maksuttomassa implantti-illassa (sisältäen hinta-arvion, hammasröntgenin, ja lääkärin hoitoarvion)  eräällä yksityisellä hammaslääkäriasemalla lähikaupungissa. Tuolloin arvio oli "Hammas on enää pyhällä hengellä kiinni. Se jää seuraavaan pullaan". Hinta-arvio oli...öö..hintava. Siis tuntuva ja vaikutti kalliilta. Jäi tyttösemme miettimään ja laskemaan eurojaan. Söi mietinnän ohessa pullaakin. Edelleen sinnitteli olemattoman juurensa varassa maitohammas, mutta tyttösemme hymy oli hyytynyt ja hän kyllääntynyt tilanteeseen. Ja niin vajaan pari viikon kuluttua edellisestä käynnistä oli hän uudessa arviossa toisella paikallisella hammaslääkäriasemalla. Hinta-arvio, edelleen tyyris, mutta ei lähellekään edellisen arvion veroinen loppusummaltaan. Niin päätti tyttömme, että nyt käynnistetään projekti maitohammas pois ja implanttia tilalle. Hammaslääkäri varasi samointein lähiviikoille seuraavat kolme uutta vastaanottoaikaa ennen kuin tyttö ehti muuttamaan mieltään ja jatkoi matkaansa.

Edelleen killitti suussa maitohammas seuraavien viikkojen ajan. Eikä tarttunut edelleenkään pullaan, koska pitihän se pari kertaa uhmata kohtaloa. Sitten tuli aika seuraavan vastaanottokäynnin, jolloin tehtiin kipsijäljennökset. Homma hoitui sangen sukkelasti ja siitä pari viikkoa eteenpäin olikin jo uuden käynnin aika. Sitten oli jo jännittävät paikat. Oli tullut hyvästien aika!

Aluksi purskuttelua desinfioivalla liuoksella ja sen jälkeen sai tyttösemme tuhdit puudutukset, mikä alkoikin nopeasti vaikuttaa, ennenkuin ryhdyttiin tositoimiin. Ei aikaakaan, kun suusta kului pieni raps ja niin oli tyttösemme pieni pikkuruinen (verinen) maitohammas lääkärisedän sormien välissä. Pienen silmäyksen ehti tyttösemme siihen luoda, tajutakseen, että poissa on. Huoleton lapsuusaika lipui silmien ohitse ja oli lopullisesti förbi. Sitten jatkui operaatio tuo puhdistuksella ja itse ienleikkauksella, sekä implanttiruuvin asennuksella (sisältäen pään sisällä kuuluvat porausäänet), mutta voi. Tämä ei sujunutkaan aivan yhtä näppärästi ja suosiollisesti, kuin itse hampaan poisto. Niin tehtiin pikainen uusi tilannearvio ja lääkäri päätyi irrottamaan ruuvin ja tunnusteltuaan ientä totesi, että nyt joudutaankin istuttamaan luusiirrettä. Näin tehtiin.

Sen jälkeen oli olo kuin ompelukerhossa. Lääkäri keskittyneesti ompeli seitsemän tikkiä ikenessä olevan leikkaushaavan peitoksi. Tuntihan se siinä vierähti aikaa valmisteluiden, poiston ja ompeleiden tikkaamisen välissä. Lopussa kotihoito-ohjeet, sekä reseptit matkaan. Reseptillä vahvaa (600mg) särkylääkettä ja antibioottikuuri, sekä suun desinfiointiin tarkoitettua liuosta. Kiitos ja näkemiin ensi viikolla tikin poistojen ja väliaikaisen hampaan asennuksen merkeissä.

Siitä suori tyttömme apteekin kautta kotiin potemaan. Kaksi päivää melko rauhallista hiljaiseloa, lääkkeitä säännöllisesti, ja kylmähauteita. Ei tullut lääkärin pelottelemia mustelmia, eikä pahaa turvotusta, pientä vain. Siitä se eteni, toipuminen, hiljalleen. Viikkoa myöhemmin poistettiin tikit, mutta väliaikaisen hampaan asennusta siirrettiin viikolla eteenpäin. Mutta nyt 18.12. sitten se asennettiin. Muovinen, hampaannäköinen kapistus siihen etuykkösen viereen. Näyttää melko hyvälle, mutta tuntuu sangen oudolle, ei ainakaan omalle. Kylmälle ja kovalle. Vieraalle aineelle. Sitähän se, muovinpala. Vaan näin se siihenkin tulisi sopeutua. Seuraavat noin viisi kuukautta, kunnes taas jatkettaneen projektia maitohammas pois(sa) ja implanttia tilalle.

- - - - -  jatkakoon ken tahtoo, ja uskaltaa...

Tässä lopuksi jokunen kuvaotos viimeisten muutaman viikkojen ajalta. Pieni varoituksen sana: En suosittele kuvien katsomista herkille ihmisille!

Tässä selvästi näkyy kuinka kallellaan kuvassa oikealla puolella näkyvä maitohammas on (kuvattu itse 2.12. maitohampaan poistoa edeltävänä iltana)

Tässä selvästi näkyy maitohampaan pieni koko verraten vaikka etuhampaisiin (kuvattu itse 3.12. aamulla ennen lähtöä poisto-operaatioon, huomaa kauhun ja jännityksen sekainen irvistys)

Yksi ensimmäisiä selfie-otoksia ilman maitohammasta (kuvattu itse 3.12. muutama tunti poiston jälkeen kamerakännykän etukameralla, eli ei salamaa, mikä on tässä kohtaa ehkä onni ;) )

Noin 12 tuntia poisto-operaation jälkeen (kuvattu 3.12. illalla Miehekkeen avustuksella)

Seuraavana päivänä oli selvästi myös kasvojen turvotusta vielä havaittavissa (kuvattu itse 4.12, eli noin 26 tuntia poiston jälkeen)

Sitä seuraavana päivänä olikin  jo selvästi ja huomattavasti käännettä parempaan havaittavissa, turvotuskin laskenut (kuvattu itse 5.12.  noin 50 tuntia operaation jälkeen)

Hyvää Itsenäisyyspäivän iltaa! Huomaa punainen ien ja juhlan kunniaksi punaisiksi lakatut kynnet. (kuvattu itse 6.12. noin 83 tuntia operaation jälkeen)

Nyt jo vähän hymyilyttää, selvästi parempana on (kuvattu itse 7.12. eli noin 4½ päivää operaation jälkeen, tikit poistettiin kolme päivää myöhemmin)

Ja sitten. Siinä se nyt on, saanko esitellä: uusi ystävämme, väliaikainen hammas, paikalleen asennettuna (kuvattu itse 18.12. eli kaksi viikkoa ja yksi päivä maitohampaan poiston jälkeen) 

Sen pituinen se. Uusi tarina alkakoon...